Voimissain

Voihan p*skat!!! 20.4.2008

Otsikko kertoo jo kaiken… Elämäni tuntuu taas olevan kuin suoraan kaunareista. Eikö tämä ralli koskaan lopu?? Koskakohan saan rauhan sielulleni ja  voin hyvillä mielillä jatkaa eteenpäin. Sattuu niin kovasti taas. Itseasiassa kovemmin kuin kolmeen neljään kuukauteen. Eli yritänyt nyt jäsennellä vähän tapahtumia.

Tänään siis päätimme äitini, isäni ja koirani kanssa mennä kirpputorille kävelylle. Kaikki menikin siihen asti hyvin, kunnes äitini joka on koiran kanssa ulompana taa ja sanoo, että Pro on tulossa sinne päin missä minä olen.  Totean äidilleni puhelimeen, että voi paskat. Isäni (jonka kanssa en ole kovinkaan läheinen) kyselee, että mitä, mitä niin monta kertaa, että lopulta huudan hänelle, että ei mitään mikä sinulle kuuluisi. Menen tiedosta ihan hämilleni ja sekaisin, en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaksi vaihtoehtoa näen mahdolliseksi paeta ja äkkiä tai olla se selkärangallinen yksilö tässä ja kohdata Pro. No päätä tehdä jälkimmäisen ja kohdata Pron. Kävelen muina miehinä siihen suuntaan, mutta yllättyksiä tuleekin vastaan. Pron vaimo onkin myymässä ja Pro juttelee siinä muina miehinä vaimonsa kanssa eikä huomaa minua. Minä kävelen äitini luokse jo siinä mielentilassa, että huh, huh kädet tärisevät minkä ehtivät.

Jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen päätän, että Prkl se Pro näkee nyt minut ja sillä selvä. Otan koirani turvakseni (hurja 10 vko vanha peto kuin on) Kävelen sinne missä Pro on. Hups keikkaa Pro onkin hävinnyt siitä. Siinä sitten hetken mietin mitä tehdä ja samalla koirani lyö jarrut pohjaan. Jurrut tulivat juuri siinä Pron vaimon myyntipisteen luona. Pron vaimo tulee lähemmäs ja kyselee saako silittää koiraa. Mitä helvettiä siihen sanoa. No et todellakaan saa, koska olet Pron vaimo ja Pro valitsi lopulta sinut ja minä olen asiasta aivan rikki. Hän sai siis luvan. Siinä sitten jutellaan niitä näitä koirasta siis ja sanon, että hän on minun vauvani. Vaimo naurahtaen sanookin, että kyllä on suloinen vauva. Samaan hengenvetoon toteaa, että hänellekin on tulossa vauva. Siinä sitten katselen Pron vaimon vatsaa ja kyselen, että onko ensimmäinen raskaus ja pitkälläkö raskaus on? Iloisesti hän siihen vastailee, että ensimmäinen vauva tulossa ja seitsämännellä kuulla hän on. Samalla Pro tulee paikalle, kun hänen vaimonsa silittelee koiraani. Pron ilme on sangen pelästynyt, mutta alkupelästyksen jälkeen, hän ei katso edes päin. Ihan kuin olisin ilmaa. Samalla isäni tulee paikalla ja päätämme lähteä ulospäin. Taustalta kuulen Pron vaimon sanovan; Katso Pro kuinka ihana koiranpentu!

Tämä pieni välikohtaus sai minut ihan sekaisin. Olen koko päivän tärissyt ja parkunut ihan tolkuttomasti ja mistä vitun syystä??? Tässä yhtälössä on monikin asia joka tällä hetkellä sapettaa. Ensinnäkin Pron suhtautuminen minuun. Ymmärrän toki, että tilanne oli sellainen ettei hän siinä voinut ilman selityksiä hirveästi selitellä. Mutta hän olisi voinut lähteä autolla käymään tai jossain tai jos kontaktia ei halua ottaa niin olisi voinut, edes tekstiviestin laittaa perään, mutta ei mitään. Toisaalta miehen tuntien mitä minä häneltä olisin voinut edes odottaa. Toinen asia mikä sapettaa myös, on se, että hän on vaimonsa pamauttanut paksuksi meidän suhteen aikana. Hän niin moneen kertaan vannoi ja vakuutteli, ettei vaimolla ja hänellä ole seksiä eikä tule. Pyhästähengestäkö se vaimo paksuksi pamahti? Kolmas asia mikä ehkä minua sapetti kaikkein eniten oli se, että vaimo osoittautui todella mukavaksi, lämpimäksi, huumorintajuiseksi ja ihanaksi ihmiseksi. Vaimo on ulkoisesti aikalailla minun vastakohtani eli hän on pyöreähkö ilman raskauttakin ja tumma sekä hiukan “hiirimäinen”, luonteemme ovat jossain määrin varmasti samanlaiset. Tosin Prokin useasti sanoi, että rakastaa juuri siksi niin hirveästi minua, että sanon asiat suoraan niin kuin ne ovat kaartelematta. Vaimo osoittautui mukavaksi toisinkin kuin minun oli annettu ymmärtää. Olin saanut kuvan ”pirttihirmusta” jonka kanssa vain ei ole enää mitään yhteistä. Vaikka tiedänkin, että tässä tilanteessa ei oltaisi jos minulle oltaisiin oltu alusta asti rehellisiä ja kerrottu sivilisääty sun muuta. Kaikesta huolimatta omatuntoni silti kaivertaa.

Yhteenvetona siis koko viikko. Fysioterapeutti kertoi huonoja uutisia kroppani tilasta mikä voi olla huonompi kuin aluksi luultiin. Haluamaani työpaikkaa en saanut, koska olen mitä ilmeisimmin liian koulutettu/kokenut tehtävään ja nyt Pro tulee vastaan vaimon kera ja vaimo osoittautuu oikein mukavaksi. Ainoa mahdollinen nautinto mitä tästä tilanteesta saan on se, että mitäköhän Pro miettii mitä olen pikku vaimolle sanonut???

Taas täällä 30.3.2008

Toivottavasti, että ole ehtineet luopumaan toivosta minun paluuni suhteen. Oikein koen huono omaatuntoa siitä, miten olen teidät blogiystäväni jättänyt paitsioon. Nyt onkin tarkoitus ryhdistäytyä ja käydä teidän edesottamukset ajalla ja ajatuksella läpi. Olen siis palannut kuvioihin ja tullut jäädäkseni.

Mistä sitä alottaisi. Kävin toteuttamassa pitkäaikaisen haaveeni. Kävin ottamassa rakenne kynnet. Ja ah niin ihanalta kädet ja kynnet nykyään näyttääkin. En voi olla käsiäni ihastelematta. Lähes kaksi viikkoa olen ollut jo uusien kynsien omistaja ja siitäkin huolimatta useana kertana päivässä tulee kynsiä katseltua. Uusine kynsineni lähdin sitten sukuloimaan ruotsin puolelle. Olen pitkään miettinyt, erästä asiaa liittyen suomenruotsalaisuuteen. Eli tuleeko suomenruotsalaisuus geeneissä vai onko se opittua??? Mitä mieltä te olette??? Kerron esimerkin itsestäni. Äitini vanhemmat erosivat ja ennen äitini syntymää ja äitini kasvatti hänen isoäitinsä. Äitini isä on siis lähes koko ikänsä asunut Ruotsissa. Äitini on lapsuuden ja nuoruuden kesät elänyt Ruotsissa joten voisin sanoa, että hän on saanut kaksikielisen kasvatuksen. Isäni puolestaan ei puhu kieliä. Minä sain kasteessa kuitenkin ruotsinkielisen nimen. Päivähoitoon kun minua laitettiin, äitini olisi halunnut minut ruotsinkieliseen päiväkotiin ja kouluun. Isäni kuitenkin koki sen jonkinsortin uhkana. Joten olen siis saanut täysin suomenkielisen kasvatuksen kouluineen. Meillä ei ole kotona edes saanut puhua ruotsia. Joten en voi sanoa, kasvaneeni suomenruotsalaisessa kodissa. Kesiä ja muita lyhyitä jaksoja olen kuitenkin viettänyt Ruotsissa. Ruotsia osaan jonkin verran en niin hyvin kuin haluaisin, mutta pärjään kuitenkin. Tämä pitkä sepustus johtaa alkupisteeseen. Eli onko suomenruotsalaisuus geeneissä vai onko se opittua?? Minä olen taas aina jollain tasolla kokenut olevani suomenruotsalainen vaikka se ei kotoota olekaan suoranaisesti tullut. Eli oma päätelmäni ainakin minun kohdalla se on tavallaan tullut geeneissä. Olisipa ne geenit vaikuttaneet myös siihen, että olisin tullut ruotsalaisen näköiseksi. Noh kaikkea ei voi toivoa.

Olen aina tuntenut eräänlaista hengenheimolaisuutta ruotsalaisiin. Ja näin aikuisena olen useinkin miettinyt muuttua Ruotsiin enemmän ja vähemmän tosissani. Ruotsissa ollessani koen tulleeni toiseen kotiin. Hassua tunnelmointia taas näin jälkikäteen. Eräs ystäväni onkin sanonut, että siinä vaiheessa ollaan kusessa, kun sanon rakastuvani ruotsalaiseen tai suomenruotsalaiseen. On kuulemma menoa sitten. Tiedä häntä onko asiassa mitään perää. Tuttavuutta Ruotisissa ollessani tein taas hassuihin perinteisiin ruotsin maalla. Siellä tai ainakin meidän perhepiirissä pääsiäinen on iso juhla. Ruokailun puolesta meillä rinnastettavissa jouluun tosin eri herkuilla. Pöytä notkuu herkullista ruokaa ja juomaa. Munan maalaus kuuluu pääsiäisperinteisiin. Erityinen perinne mikä aiheuttaa minun ystävä piirissäni nauramista on munan metsästys. Juuri luitte oikein, munan metsästys. Trollenit eli peikot ovat piilottaneet kaikille ison munan. Kunkin munat on nimikoitu ja ne pitää  etsiä. Jos löydät toisen munan et siitä saa sanallakaan hiiskua. Tänäkin pääsiäisenä tuli muna löydettyä. Tänä vuonna olin oikea munahaukka, sillä löysin monet munat ennen omaani. No heh, heh saa siitä näköjään huvia vieläkin.

En tiedä tekeekö kevät minun rinnassani tuloaan vai vaikuttaako asiaan se, että maaginen puolen vuoden rajapyykki häämöttää. Eli niin kuin se minutkin ylätti, minun ja Pron erosta tulee parinviikon päästä puolivuotta. Mihin se aika on oikein mennyt? Matkalla tuli muutama Pro ikävä kohtaus tai lähinnä tietyt asiat toivot muistot mieleen. Nyt ne lähinnä olivat sellaisia muistoja, mitkä pistivät hymyilyttämään. En niinkään enää haikaillut perään vaan kohautin olkapäitäni. Toivotaan, että sama vire jatkuu.

Puut tiputtivat lehdet syksyllä ja menivät horrostilaan. Nyt kevään tullessa ne rupeavat taas heräämään eloon, ehkä niin kävi minullekkin. Kevättä odotellessa!!!!

Ajatuksia edestä ja takaa 24.2.2008

Taas vetää viikko viimeisiään. Tällä viikolla, en kyllä ole saanut mitään aikaiseksi. Viikonlopun aikana olen tullut miettineeksi syntyjä syviä ja ikävöity Prota taas oikein urakalla. Lauantaina olin vanhusten ja lapsuuden asuinpaikan ihmisten kanssa joka vuotisella teatteri matkalla, tällä kertaa Tampereella. Siitä saan kyllä olla kiitollinen, että olen syntynyt perheeseen jossa kultuuria on aina arvostettu. Pienestä pitäen minua on kannustettu lukemaan, näyttelemään, kirjoittamaan ja ilmaisemaan itseäni selkeästi. Bussilastillinen meitä lähti teatteriin katsomaan lukkosulaa ja lumpeenkukkia. Täytyy sanoa, etten ole pitkään aikaan ollut taas katsomassa niin hyvää teatteri kappaletta. Esko Roine, Ilmari Saarelainen, Eila Roine ja Tuija Ernamo ovat niin ilmiömäisiä näyttelijöitä. Mikäli suomessa olisi Hall of Fame nämä edellä mainitut näyttelijät olisivat kyllä tähtensä ansaineet monin kerroin. Näistä neljästä näyttelijästä Ilmari Saarelainen on kyllä niin monipuolinen. Olen nähnyt näytelmiä missä hän on mukana muistaakseni 15. Suosittelen kaikille siis lämpimästi tuota näytelmää, jos vain jostain lipun saatte.

Bussi porukan keski-ikä oli varmaan 65, mutta eipä se menoa haitannut. Olin ainoa matkustaja joka oli alle 45-vuotta. Bussissa usein ajattelin parisuhdetta ja suhteiden onnistumista. Kuinka hellyyttvää on nähdä pariskuntia jotka ovat olleet yhdessä vuosia ja vuosia, mutta siitä huolimatta pitelevät toisiaan kädestä kiinni. Heistä välittyy niin voimakkaasti toisista välittäminen. Moneen kertaan ajattelin, kuinka ihanaa olisi ollut Pro kanssa olla tuolla reisulla. Takaisin tullessa väsyneenä nojata vain Pron olkapäätä vasten ja olla vain hänen kanssaan sekä hänen kainalossaan. Minä väsyneenä ja Pro olisi silittänyt hiuksiani. (syviä huokaisuja) Todellisuudessa vaikka Pron kanssa vielä yhdessä olisinkin, hän ei olisi matkalle lähtenyt. Hän ei ole kultturellia tyyppiä. Ei ole kirjoja lukenut yläasteen jälkeen eikä käy teatterissa. Nuo piirteet eivät minua koskaan kuitenkaan häirinnyt. Sillä hän ymmärsi, että minä niistä kuitenkin välitän ja antoi minun ihan vapaasti harrastaa. Tulipa tästä taas Pro kirjoitus vaikka yhtään ei pitänyt. Mainitaan nyt vielä se, että eilen tuli tirautettua taas minulla on ikävä Prota - kyyneleet. Erota on tällä hetkellä kulunut reilu 4kk eikä kertaakaan sinä aikana olla nähty, onneksi. Ikävä on silti sietämätön aina aika ajoin.

Onnistuin reissulla myös mokaamaan itseni totaalisesti, muutamaankin kertaan. Juttelimme niitä näitä hiekkalaatikko kaverini äidin kanssa. Kertailimme mitä kenellekin kuuluu. Kysyin siinä ohi mennen mitä tämän äidin pojalle kuuluu? Kaikki ympärilläni meni hiljaiseksi, selvisi sitten, että tämä poika on tappanut itsensä kolmisen vuotta sitten, vuosi sen jälkeen kun hänen isänsä kuoli. Olisin voinut vaipua maanrakoon. Toinen vastaava tapaus tapahtui, kun kyselin vanhalta naapurilta mitäs hänen miehelle kuuluu? Siinäkin sitten selvisi, että hänen miehensä on kuollut myös noin kolme vuotta sitten. Ette arvaa kuinka paljon hävetti. Päätin, olla sinä päivänä kysymästä enää kenenkään kuulumisia.

***

Viime aikoina olen myös miettinyt ikääni sekä odotuksia mitä ympäristö asettaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki ympärillä poksahtavat paksuiksi, perustavat sen perheen ja menevät naimisiin. Viimeisen kahden viikon aikana olen saanut tietooni kahdesta tulevasta vauvasta sekä yksistä kaksosista. Lisäksi kesällä olisi tiedossa kahdet häät. Minä kiintiö sinkkuna joka paikkaan porhallan yksin. Toisaalta aivan sama mitä muut ajattelevat, sillä en minä mitään suhdetta tähän edes haluaisi niin kova on ikävä. Argh miksi pitääkin vieläkin rakastaa niin pirun kovasti!! No niin olen siis miettinyt, että ikää on seuraavaksi 26, ei paljon olen siis aika nuori. Mikäli kuitenkin haluan perustaa sitä perhettä ja mennä naimisiin niin, ei tässä enää kauhean kauan ole aikaa tuhlattavaksi. En kuitenkaan ole niitä naisia, jotka ensi tapaamisen jälkeen sanon, että perustetaanko perhe. Omaan kuitenkin aika vahvat arvot. Joku voisi sanoa, että vanhanaikaiset arvot.

Toisaalta koska sitä ihminen sitten on valmis? Lapsen hankinta kun tällä hetkellä tuntuu niin kaukaiselta saatikka naimisiin meno. Toisaalta pitää myös ajatella sitä, että Pron kanssa loppu vaiheissa olin noihin kaikkiin ihan valmis. En olisi epäröinyt hetkeäkään ja olihan meillä jo hääpäivä päätettynä. Kyllä se varmasti on niin, että sen “oikean” osuessa kohdalle kaikki kirkastuu siinä mielessä, että epäröinti poistuu ja valinnat vaikuttaa varmoilta. Tiedän myös sen, että siihen äitiyteen kasvaa sen raskauden aikana. Turha edes tälläisiä miettiä, mutta nuo vauva ja hää uutiset nostavat taas tämän yksinäisyyden pintaan.

Olen oikeastaan viime vuonna huomannut myös tulleeni vanhaksi. Tällä tarkoitan sitä, että minusta Marimekon tuotteet ovat tosi hienoja ja niitä löytyy kodistani jo roppakaupalla. Nuorena kun tuota marimekkoa ei ymmärtänyt lainkaan. Ei nähnyt mitä hienoa siinä on. Sen mielsi keski-ikäisten jutuiksi. No minä olen ilmeisesti tullut sitten keski-ikään. (heh, heh) Kodistani meinaan tällä hetkellä löytyy aika paljon marimekkoa. Keittiöstä löytyy mustat unikko verhot, olohuoneesta ruskat kaivo verhot, vaatekaapista löytyy 5 marimekon paitaa; raitoja sekä palloja, työlaukku löytyy sekä sieltä marimekon penaalia etc. Nyt ostin iittalan tehtaanmyymälästä marimekon munakuppeja. Uskon myös, että tämä marimekko vaihe kertoo myös kasvamisesta. Ikää kun on tullut lisää haluaa ostaa kotimaista ja ostapäätöksillä ilmaista itseään. Sekä ostaa laatua, siis sellaisia tuotteita jonka tietää kestävän. Vaihoehtoina jos on h&m paita 15 € tai kestävämpi ja laadukkaampi 50€. Nykyään tulee ostettua melkein se laadukas 50€. En silti ole ollenkaan h&m vastainen, sieltä saa ihan ok tuotteita huokeasti.

Mihinköhän tämäkin sepustus taas johtaa. Irallisia ajatuksia nivottu yhteen. Oscar gaalan pitäisi yöllä tulla. Onhan jotakin katsottavaa, jos ei nukuta. Koitan kuitenkin tästä lähteä laskemaan lampaita.

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee? 16.2.2008

Ajattelin tähän lisätä kaiken kansan luettavaksi yhden tekstin. Joudun siis työni puolesta silloin tällöin vuoron osuessa kohdalle kirjoittamaan pientä kolumnia paikallislehteen. Vuoro osuu kohdalle noin neljä kertaa vuodessa. Ja nyt minulle osui tämän vuoden ensimmäinen teksti. Työ tilanteen vuoksi olin ihan lukossa mitä kirjoittaisin ja miten. Ei meinannut syntyä mitään. Tekstien olisi tarkoitus olla suhteellisen lyhyitä, että ne jaksaa lukea sekä niiden pitäisi herättää ajatuksia. Palailen illemmalla raportoimaan viime tapahtumista, mutta tässä tämä teksti siis:

Syntymisen ihme!

Hyvä ystäväni sai lapsen. Pieni ja suloinen poikavauva tuli tähän maailmaan noin viikko sitten, terveenä. Syntymän ihme sai minut taas miettimään, mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee?

Kun lapsi syntyy, se on viaton, ihminen aidoimmillaan. Tämä pieni ihminen nukkuu ja syö, välillä röyhtäilee ja pieree, häpeämättä mitään. Pari vuotta myöhemmin hän ihmettelee tätä maailmaa ääneen ja sanoo suoraan, kommentoiden mitä hän näkee, kokee ja tuntee. Tällöin lapsi reagoi kaikkeen. Hän itkee, kun häntä itkettää ja nauraa vatsanpohjastaan asti heltiävää naurua, kun siltä tuntuu. Lapsi sanoo mistä pitää ja mistä ei pidä, suoraan ja mitään salaamatta. Hän omaa vahvan tahdon toimia oikein, parhaaksi katsomallaan tavalla. Lapsi ei miellytä tai mielistele ketään, ellei itse halua. Hymyillen hän tekee virheitä, oppiessaan tätä elämää. Mitä sitten tapahtuu?

Lapsi kasvaa aikuiseksi. Aikuinen kun ei tänä päivänä saa olla heikko, ujo, sairas, köyhä, yksinäinen tai väsynyt, meidän odotetaan olevan ’’täydellisiä’’. Meidän pitää olla yli-ihmisiä ja siten meistä tulee suorittajia. Emme huomio toisia ihmisiä enää niin kuin teemme lapsena. Ikäänkuin näyttelemme elämäämme ja elämme elämäämme kuin jossakin putkessa. Meistä tulee epäaitoja. Pelkäämme virheitä niin pitkälle, että oikea elämä jää elämättä. Sen sijaan, että näyttelisimme omaa elämäämme, meidän pitäisi ottaa oppia juuri noista estottomista lapsista ja heidän aitoudestaan.

Kun uskallamme tehdä virheitä, näemme, koemme ja tunnemme elämää. Elämme siis täyttä elämää.

Ne miehet, miehet… 18.1.2008

On tässä jo pitkään pitänyt kirjoittaa teidän muiden innoittamana myös elämääni vaikuttaneista miehistä. Pro tuli kuitenkin sekoittamaan ajatukset. Minullahan oli melkein ensimmäisten tekstieni joukossa miehiä mainittu, mutta ne olivat vain ne miehet jokta olivat minua jotenkin satuttaneet. Joten katsotaan miltä kokonaisuus näyttää tässä ruudulla.

Isäni - Muistikuvat lapsuudesta ja isästä ovat ihan positiivisia. Olin esikoinen ja isän kanssa tuli pienenä touhutta ja toimittua kaiken näköistä. Isän kanssa oltiin kalassa ja isän kanssa käytiin museoissa ja eläintarhoissa. Isä kannusti minua urheilu urallani. Illuusio särkyi siinä kymmenen ikävuoden tienoilla. Silloin rupesin enemmän tiedostamaan isäni viikonloppuihin panottuvaa juomista. Voi kuinka häpesinkään tuolloin isääni. Juominen tapahtui vain viikonloppuisin tai silloin kun hän tuli työmatkoilta. Lapsena sitä jotenkin ajatteli, että on minun vikani, että hän juo. Tuosta häpeän tunteesta olen päässyt vasta viime vuosina eroon. Lisäksi menestyminen urheilussa rupesi olemaan isälle päivä päivältä tärkeämpää. Ja odotukset siinä sivussa kasvoivat suuremmiksi ja suuremmiksi. Ikään kuin isälläni olisi ollut tarve, elää omia urheilu haaveitaan minun kauttani. Teini-iässä napit olivat koko ajan vastakkain. Isäni ajatteli kasvatustyöstä kovin patriarkaalisesti. Muutinkin pois kotoa heti kahdeksantoista täytettyäni. Syynä siihen isä. Nyt viime vuosina olen isän kanssa ollut jonkun verran tekemisissä. Muutaman kerran kuussa. Suhteemme ei edelleenkään ole mitenkään lämmin. Mutta toimeen tulemme kuitenkin.

Pekka- Viisitoista vuotiaana tapaamani ensimmäinen poikaystävä. Hän oli urheilupiireistä ja samasta seurasta kuin minä. Olimme samaikäisiä. Pekka ei ollut mikään joka tytön unelma. Hän oli lupaavia tulevaisuuden lupauksia ja ennen kaikkea hän sai minut nauramaan. Puhelimessa puhuimme paljon (huom! lankapuhelimessa, kännykät eivät olleet vielä yleiset tuolloin) Pekka jätti minut palatakseen yhteen entisen tyttöystävänsä kanssa, joka on nykyään hänen lapsensa äiti. Pekkaa nään aina silloin tällöin ja muutama sananen vaihdetaan. Hän erosi jokunen vuosi sitten pitkäaikaisesta avopuolisostaan ja hänellä on yksi lapsi.

Ville- Kahdeksan vuotta minua vanhempi ja erään kaverini kaveri. Meidän suhde toimi etäsuhteena. Välimatkaa oli reilut 400km. Parikertaa kuukaudessa vietimme kuitenkin viikonloppuja yhdessä. Tai oikeastaan menin aina ystävälleni ja baarista päädyin aina Villen luoksi yöksi. Suhteen alussa hellä ja herkkä, mutta suhteen edetessä muuttui entistä mustasukkaisemmaksi ja kova kouraisemmaksi. Tästä suhteesta minulle on jäänyt seksuaalisia traumoja ei vakavia mutta kuitenkin. Suhteenloppu vaiheessa väkivalta ja seksi kulki käsikädessä. Oli kunnon purema jälkiä ja mustelmia kehossa ja lopulta kasvoissa. Viimeisimmässä mustasukkaisuus kohtauksessa, joka onneksi tapahtui puhelimessa ilmoitin, että älä soittele, en halua olla kanssasi missään tekemisissä. Ei mitään tietoa mitä hän tekee nykyään.

Tomi- Minua kymmenen vuotta vanhempi mies. Tapasimme erään yhdistystoiminta aktiviteetin parissa. Hän kunnioitti minua ja kohteli naisena. Meillä oli välimatkaa noin 150km. Näimme aina kun olin paikka kunnalla. Emme soitelleet tai mailailleet muuten. Hän vei minua syömään sekä teatteriin. Muut ympärillämme olevista paheksuivat suhdettamme ikäeron takia. Päätimme lopettaa suhteen yhteisymmärryksessä. Ikäero vaikutti kuitenkin päätökseen. Olemme facebook kavereita.

Pete- Minua kaksitoista vuotta vanhempi mies, myös tuolta yhdistystoiminnan parista. Suhteessamme ei koskaan ollut seksiä. Tässä miehessä minua varmastikkin viehätti huumorintaju ja valta. Niin hirveältä kuin se kuulostaakin. Näin vaikutusvallan jotenkin seksikkäänä ja puoleensa vetävänä. Yhteisissä kemuissa suutelimme. Mies lähestyi minua usein yöllisillä tekstiviesteillä. Asuimme samalla paikkakunnalla. Miehellä oli avovaimo. Vihelsin pelipoikki ennen kuin se pääsi liian vakavaksi. Silloin minulla oli selkärankaa sanoa, ettei käy, olethan varattu. Tämän jälkeen mies muuttui kylmäksi. Hänellä on psykologinen taito kietoa ihmiset pikkusormensa ympärille. Mahtava taito manibuloida ihmisiä. Sen jälkeen kun manibulaatio ei tehoa. Hän muuttuu erittäin vittumaiseksi. Emme olleet pitkään aikaan tekemisissä, mutta nykyään olemme facebook kavereita.

Antti- Yhteisen ystäväpiirin kautta löytynyt mies. Hän oli minua kahdeksan vuotta seitsämän vuotta vanhempi. Hänessä viehätti myös huumorintaju sekä jälkeenpäin ajateltuna ammatti. Hän oli palomies. Tämä oli ensimmäinen mies, jonka esittelin vanhemmilleni. Eri toten isäni viehättyi häneen. Vertailee vieläkin kaikkia miehiä Anttiin. Suhteemme oli enemmän ystävyyttä kuin rakkautta. Minä yritin tosissani saada suhteen toimimaan viimeiseen asti. Antti jätti minut. Viikko eromme jälkeen sain kuulla, että hän oli mennyt kihloihin ja uusi nainen muutti hänen luokse keski-suomesta. Selvisi myös, että toinen nainen oli ollut kuvioissa reilut puoli vuotta. Tämä on ensimmäinen mies, joka on saanut minut pillittämään. Tätä suhdetta, kun mietin niin pillitin varmastikkin enemmän pettymystä ja petyksi tulemista kuin itse miestä. Antti on nykyään naimisissa tämän silloisen kihlattunsa kanssa ja heillä on yksi poika. Emme ole enää muutamaan vuoteen olleet tekemisissä.

Pasi- Minua seitsämän vuotta vanhempi mies. Tavattiin yhteisen harrastuksen kautta. En alkuun lämmennyt miehelle ollenkaan. Hän teki kiinnostuksensa alusta asti erittäin selväksi oli jotenkin hyökkäävä. Välimatkaa meillä oli 80km. Näimme lähes joka viikonloppu ja viikolla viestittelimme ahkerasti. Suhteemme oli alusta asti tulta ja tappuraa. Otimme yhteen milloin mistäkin asiasta. Hän esitteli minut hetimiten vanhemmilleen ja esitteli talon jonka aikoisi ostaa. Suhde ahdisti minua melkein alusta asti. Hänellä kun tuntui olevan kova tarve jo perustaa se perhe. Nauti usein viikonloppuisin reilusti alkoholia ja oli kännissä hyvin vittumainen. Seksi toimi hänen kanssaan hyvin. Mustasukkainen tapaus ja syytti minua milloin mistäkin. Viimeisen kerran hänen luotaan lähteissä tiesin, ettemme enää näe. Hän jätti minut tekstiviestillä. Jälkeenpäin osoittautui lähes psykopaatiksi. Vainosi ja piinasi minua puheluilla ja viesteillä. Viimeinen niitti oli viesti minkä sisältö oli “juoruilevat huorat kuuluvat mullan alle” Jouduin lopulta hakemaan lähestymiskieltoa ja se tepsi. En tiedä yhtään mitä hänelle tätä nykyä kuuluu. Eikä niin ole väliksikään.

Hannu- Minun kanssa samanikäinen maajussi. Välimatkaa meillä oli noin 60km. Häneenkään en aluksi ihastunut suinpäin. Huumorintaju ja sitkeys lopulta sai minut lämpeämään. Intohimoinen suhde, joka oli välimatkasta johtuen  viikonloppu painotteinen. Molempien vanhemmille tuli esittely kierrokset tehtyä. Tuntui, että olimme pitkältikkin monessa asiassa samalla aaltopituudella. Pystyimme puhumaan asiasta kuin asiasta. Olin rakastumassa tähän mieheen. Hain kuitenkin opiskelemaan ja pääsin. Hannu ei halunnut etäsuhdetta enää jatkaa, kun olimme yhteenmuutostakin jo keskustelleet. Sain valita joko hänet tai opiskelun. Arvata varmaan saattaa mitä tuli valittua. Erosin ja lähdin opiskelemaan. Suhteemme jatkui kuitenkin seksisuhteen muodossa vielä melkein vuoden. Ei mitään tietoa missä hän on ja mitä tekee nykyään.

Pro- Sitten päästäänkin jo Prohon. Minua kahdeksan vuotta vanhempi, ensirakkauteni. Häneenkään en heti ensiminuuteilla lämmennyt vaan käskin painua vittuun. Illan aikana vei kuitenkin jalat alta kirjaimellisesti. Ensitapaamisella analysoi minut ja minun käytöksen. Analysoi sellaisia asioita minusta ketä en ole kenellekään edes kertonut miksi käyttäydyn miten käyttäydyn. Luki minua kuin avointa kirjaa. Hellä, herkkä, huomaavainen, huumorintajuinen. Olimme samalla aaltopituudella alusta lähti. Tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Lopulta avomieheni, josta en pystynyt olemaan päivääkään erossa. Loppu onkin sitten historiaa!

Yhteenvetona mitä tästä oikein voisi sanoa. Melkein kaikki minuun vaikuttaneet miehet ovat olleet minua vanhempia, minut on useimmiten jätetty. Ehkä siksi, kun olen aina viimeiseen asti halunnut tehdä töitä suhteen eteen. Jotenkin tuntuu, että nykyaikana luovutetaan liian helposti ja annetaan periksi. Etäsuhteita on tullut aika paljon kokeiltua, huonolla menestyksellä. Selvästikkin olen vetänyt puoleeni renttuja ja kusipäitä. En ole valinnoissani kuitenkaan toistanut vanhoja “virheitä”.

Mielenkiinnolla odotan teidän näkemyksiä asiasta!

Oikein super vatvomista 14.1.2008

Jos et siedä yhtään vatvontaa niin tämä teksti kannattaa siinä kohtaa jättää kokonaan väliin. Päässä myllertää nyt tuon yhden tekstiviestin jälkeen niin paljon, että on pakko vähän tähän paperille niitä ajatuksia jäsennellä. Puran siis Prolta saamani teksiviestin palakerrallaan ja käyn läpi mitä ajatuksia ja tuntemuksia se minussa oikein herättää.

Hymyilty on. Tulipa outo olo kun olit laittanut viestiä… Blaah! En jaksa kirjoittaa…  Tämä on siis selvä kokonainen asia yhteys. Hyvää tuossa on se, että Pro otti huumorilla sen, kun laitoin ns. varoitusviestiä. Olen täällä itseäni soimannut oikein kunnolla miksi teen näin kuin tein. Minä olen koko suhteeni aikana ensin tiedostamatta ja lopulta tiedostaen selitellyt asioita Pron parhaaksi. Siis miksi Pro ei nyt pääse tähän ja tähän tulemaan ja että kyllä se Pro ihan oikeasti olisi halunnut tulla. Sen kaiken paskan ja tuskan jälkeen mitä olen saanut tässä ero prosessin aikana kokea minä kaikesta huolimatta varoitan vielä Prota, että porukat siellä. Siltä varalta jos äippä olisi avannut sanaisensa arkkunsa, ettei se tule yllätyksenä. En aina itsekkään ymmärrä omaa käyttäytymistä. Siis takaisin tuohon lauseeseen. Omassa viestissä pyrin olevinaan sellaiseen kepeään viestiin, et btw joka oli huumorilla höystetty. Mukava huomata, että Pro otti sen edelleen niin. Samalla aaltopituudella siis ollaan. Selvästikkin Prolla on tunteita minua kohtaan ja viestinä sain hänet ainakin ajattelemaan paljon jos ei sekaisin. Tulkitsen tuon niin, että tunteet ovat edellen voimakkaat, mutta tilanne on edelleen samassa tilanteessa kuin kolme kuukautta sitten. Eli ero papereita ei ole jätetty. Tuolla Blaah osuudella hän kuittaa, sen ettei hyödytä repiä haavoja auki, kun tilanne ei kerran ole muuttunut.

Mitä sulle kuuluu? Selvä retorinen kysymys johon ei edes odoteta vastausta. Lause joka vain kohteliaista syistä kuuluu siellä olla. Enkä näe tarpeelliseksi ruveta Prolle avautumaan, kuinka huonossa kunnossa olen edelleen ja mitä kaikkea hän sai toimillaan aikaan tuon terveydenkin osalla. Se on hyödytöntä eikä muuta mitään, enää  toisin. Tapahtunut mikä tapahtunut.

Ethän muistele (jos muistelet) pahalla, mä en ainakaan. Niin enkä mä sua unohda vaikka tää viesti sellasen kuvan ehkä antaa. Niin ja hyvää uutta vuotta. Selvästikkin Prota on mietityttänyt, kun en olekaan tällä kertaa ruikuttanut perään viestein ja puheluin, että anna meille vielä mahdollisuus. Silloin kun ensimmäisen kerran erosimme ja kun avoliittomme purkautui olin autuaan tietämätön hänen avioliitostaan, niin olin valmis ensimmäistä kertaa elämässäni tappelemaan miehestä kynsin ja hampain kiinni. Nyt toisella kertaa, kun kokonaisuus on tiedossa tai ainakin melkein en näe sitä tarvetta. Näen asian jotenkin niin, että Pro teki nyt ratkaisunsa. Enkä minä halua omalta osaltani millään tavalla vaikuttaa siihen päätökseen mitä hän päättää avioliittonsa suhteen. Ja ilmeisesti ei ole vieläkään päättänyt yhtään mitään. Tunteet välittyy myös tuosta pätkästä. Sisätyy rivien välissä myös pientä pahoittelua mun mielestä, että kaikki päättyi miten päättyi ja miten tässä kaikessa oikein loppujen lopuksi kävi. Ei tuo nyt suoranainen anteeksi pyyntö ole mutta sinne päin. Tai ainakin minä sen niin tulkitsen.

Olen tässä ihmettelemällä ihmetellyt miksi Pro teki näin minulle. Se suuri kysymys miksi, joka meitä eronneita naisia miksei miehiäkin (Dolce sinut on huomioitu) askarruttaa. Tässä suhteessa olin avoimempi kuin missään suhteessa aikaisemmin. Nostin kaikki “luurangot” kaapista pöydälle ja samalla tein itsestäni haavoittuvaisemman kuin olin koskaan elämäni aikana aikaisemmin ollut. Tämän tein suuhteen alku taipaleella. Siinä kohtaa oli jo tunteita mukana. Eli miksi kaikesta huolimatta Pro jatkoi suhdetta vaikka tiesi miten paskasti minulle oli tapahtunut osassa aikaisemmista suhteista. Miksi hän jatkoi vielä, kun itse tiesi mikä tilanne oli. Hän ei ole voinut mitenkään ajatella, että kaikki kääntyy parhain päin. Siinä vaiheessa peli olisi ollut vielä helppo ja suhteellisen kivuton viheltää poikki. Mutta ei Pro jatkoi “leikkimistään” Jonka seurauksena tässä on nyt yksi pahasti särkynyt sydän lisää tähän maailmaan. En edes pahimalle vihamiehellekään hauluaisi sydänsurujen tuskaa taakaksi.

Tällä hetkellä tuntuu utopistiselta ajatukselta, että joskus voisin rakastua yhtä palavasti. Huolestuttaa se, että uskallanko laittaa itseni ja sydämeni uudestaan samalla tavalla likoon ja heittäytyä suhteeseen kuin Pron kanssa. Kyllä minä uskon, että minua joku viellä jossain odottaa. Joku joka rakastaa vain minua ja ehdoitta. Viesti oli vaikuttavuudelta sellainen, että hymyillään kun tavataan. Olet ihana ihminen, mutta tässä kävi nyt vain valitettavasti näin. Se tässä pelottaakin. Mitä silloin tapahtuu, kun tavataan. Jos pelkkä teksiviesti sai molemmissa noinkin voimakkaita tunteita aikaiseksi, mitä silloin tapahtuu kun näemme face to face. Ja mitä jos alkoholilla on osuutta asiaan, pystymmekö pitämään näppimme toisista erossa. Noihin ei ole olemassa oikeaa vastausta vaan aika näyttää kuinka tässä käy. Mitä kauemmin olemme toisiamme näkemättä sitä parempi.

Kyllä varmasti Pron näkeminen aiheuttaa vielä pitkään reaktioita minussa, jos ei aina. Mutta mitä enemmän aikaa kuluu sitä kauemman kipeät muistot ja palava rakkaus lokeroituu.

Ugh olen puhunut!

Teorian poikasta 2.1.2008

Vuosi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Itseäkin on yllättänyt, että Pro on jäänyt taka alalle ajatuksissa. Wou, kaikki huikeat kaksi päivää No onhan sekin jo jotain askel eteenpäin siis. Vuoden vaihde tuli vietettyä erittäin kosteissa kotibileissä niin kuin perinteiden mukaan aina vuoden vaihde vietetään. Tällä kertaa olin vain itse paikalla autolla. Fiilistä juhlia näitä ns. “pakollisia juhlapyhiä” ei oikein ollut. Sen verran se Pro siellä ajatuksissa vielä on.

Uuden vuoden bileissä meitä oli sama vanha poppoo kuin aina, pienillä muutoksilla höystettynä. Sitä rupee huomaamaan oman vanhenemisensa monestakin asiasta, mutta näissä bileissä siitä, kun osa vakioporukasta jää kotiin uuden vauvan kanssa tai ei viitsi tulla kun on raskaana etc. En siis paheksu niitä, jotka valitsevat tuon tien, mutta siinä huomaa vaan sen, että väki vähenee kun ikää tulee lisää ja perheet kasvavat. Ehkä pohjalla pieni huoli siitä, kun nyt on taas sinkku ja vapailla markkinoilla. Mitä sitten, kun ei ole enää ketään kenen kanssa juhlia näitä pakollisia juhlapyhiä? Sitten kun kaikilla on ne perheet ja minä edelleen yksin, kenen kanssa sitten leikkiä?

Tuossa illanvieton aikana mietin myös sitä, että miksi sen pitää olla niin, kun olet varattu miehiä pörrää ympärillä rasittavuuteen asti. Nyt sitten, kun ollaan vapaalla kaikki halukkaat miehet ovat kaikoneet. Toinen lukunsa ovat nämä väärät miehet. Miehet mitkä ovat ihan jees ja ovat sinusta kiinnostuneita, mutta kun ei nappaa tai sytytä niin ei. Ja kun en kerran harrasta yhdenyön suhteitakaan niin ei heistä ole mitään iloa. Illan vietossa oli myös yksi tälläinen mies. Olemme tunteneet jo lähes kymmenen vuotta ja viimeiset kolme vuotta tämä kaveri on aina yrittänyt jotain kun ollaan samassa paikassa. Joka kerta olen hänelle tehnyt selväksi, että ei pahalla mutta ei kiinnosta. Mutta kun se ei vain tunnu menevän jakeluun. Tämä ihminen on siis ihan mukava, mutta viimeaikoina jos ollaan porukalla lähdössä jonnekkin ja kuulen, että tämä mies on tulossa mukaan ensimäinen reaktioni on “että, voi ei, miksi?” Tämä kaveri tekee kyllä selväksi että on kiinnostunut ja tässä elämäntilanteessa se on erittäin imartelevaa miten hän naista kohtelee ja kehuu. Hän on vaan niitä tyyppejä, jotka jäävät roikkumaan. Kotiin lähtiessäni tämä kaveri roikkuu pääolkapäälläni ja käsi lantiollani, että “älä lähde, et sä voi jättää mua”. Viime kerralla sain samalta kaverilta seranaadin sängystä (löhöiltiin siis siinä isolla porukalla) Ressun älä mee. No tällä kertaa mulla meni sitten hermot totaalisesti, korotin jopa vähän ääntä (siis olen ihmisiä, joita ei saa helposti suuttumaan. Työ on siinä suhteessa kasvattanut paljon, kärisvällisyyden ja muuun suhteen) ja sanoin ” että kuule voin kertoa sulle nyt ihan suoraan. Sulla ei ole mahdollisuuksia muhun ei tässä eikä seuraavassa elämässä.”

Olen omaa käyttäytymistä myös miettinyt. Siis tässä Pro asiassa. Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa, että kuulutan tutuille ja tuntemattomille miten paskasti Pro minulle teki. Tänään vain urakalla mitettisin, miksi käyttäydyn niin. Sain kaksi teoriaa josta päädyin lopulta toiseen. Ensimmäinen teoriani oli se, että tunnen olevani niin loukattu, että haen säälisympatia pisteitä kertomalla kaikille kuinka paskamaisesti kävi. Tämä teorian kyllä hylkäsin, sillä olen aina ollut ihminen, joka ei sääliä kaipaa on sitten kyse sairastelusta tai sydän säryistä. Olen ihmistyyppiä minä itse - minä pärjään. Joten säälistä ei voi olla kyse. Toinen teoriani joka tuli siis lopulliseksi vastaukseksi oli taas seuraava. Olen Prota suojellut niin paljon meidän suhteen aikana aluksi tiedostamatta ja lopuksi tiedostaen. Nyt en koe, että minun pitäisi enää puolustella häntä minkään takia. Ajatuksella, että antaa koko maailman tietää minkälainen kusipää tässä on kyseessä. Tämä toisaalta tekee myös sen, että poltan sillat takanani. Eli mahdollinen yhteen paluu on lähes mahdotonta tämän jälkeen. Toisaalta  ei meillä ole yhteisiä tuttuja, jotka olisi jäänyt. Joten julistan sitä paskamaisuutta omille ystäville / tuttaville ja tuiki tuntemattomille. Mutta helpottaa oloa kummasti.

Kaksi päivää tätä vuotta elelty ja Pro on mielessä ollut, mutta ei hallinut ajatuksia. Alkuvuoden suunta on siis ehdottomasti oikea!!!

Samaa rataa 29.12.2007

Asiat täällä etenevät samaa rataa. Eli mainittavia muutoksia olotilassa ei ole ehtinyt syntymään. Tänään jouduin tosin sairaalaan valtavan voimakkaan migreeni kohtauksen vuoksi. Omissa laskelmissa huomasin myös sen, että migreeni ei ollut vaivannut minua kertaakaan Pron aikana ja nyt se tuli voimakkaampana kuin koskaan. Tiputuksessa olin useita tunteja ja lopulta komeahko lääkäri päästi minut kotiin. En ollut lääkärin ulkonäköön ehtinyt edes kiinnittää huomiota niin tuskissani kun olin.

Hassua miten tämä ero kaava menee aina samaa rataa. Ensin parun muutaman päivän putkeen sitä samaa ikävää. Sitten tulee vaihe jolloin millään ei ole mitään väliä. Ei huvita hoitaa kotia tai ihmissuhteita sen jälkeen tulee masennus vaihe. Joka kerta vaiheet ovat samat. Huomasin myös tänään kuinka suojeleva olen Prota kohtaan. Isoäitini siis alle 70 vielä, kyseli minun ja Pron vaihesta ja olenko kuullut Prosta jotain. Sanoin siihen sitten, että ei ole mitään kuulunut. Päätin samalla tehdä selväksi missä vaiheessa minun ja Pron suhteessa mentäsiin jos vaikka mamman kautta tieto kulkisi pappan korviin ja vittuilu ja nauru pyrähdykset loppuisivat. Sanoin, että niin sitä vaan yhdessä asutiin, hääpäivä sovittiin perheen perustamista suunniteltiin vielä kolmekuukautta sitten, mutta nyt olen tässä. Mammani siihen totesi, että ehkä Pro on vain miestyyppiä jotka eivät osaa päättää ja siksi tälläinen vetkuttelu. Oikeassahan hän oli, mutta jostain syystä vedin hirveän herneen nenääni. En sitä tosin mammalleni näyttänyt, mutta heti autoon päästyäni minut valtasi kova raivo. Mikä oikeus kenelläkään on arvostella minun Protani yhtään. Kyllä minä parhaiten tiedän minkälainen hän oli ja mitä hän mistäkin ajatteli. Ei kenellääkään tuntemattomalla ole oikeuksia sanelemaan miten luulisi asioiden olevan. (Jatkakaa toki silti vakkari komentoijat kommentoimista) Näköjään sitä itse saa Prota sättiä vaikka maailman loppuun asti, mutta kun joku muu tulee totuuksia sanelemaan ja kolahtaa.

 LISÄTTYÄ 29.12.07 KLO 3.50

Noihin vaiheisiin vielä palatakseni. Yksi selkeä vaihe on myös se, että on ihan varma, että nyt Prosta kuuluu jotain. On perjantai ja Pron on jo varmasti nyt kavereidensa kanssa liikkeellä. Sitä odottaa joka perjantai (tai nyt uutena vuotena) että jotain kuuluu ja saa aina pettyneenä todeta, ettei tälläkään kertaa mitään. Tätä odotusta näin vkl aikaan kestää yleenäs 2-3viikkoa jonka jälkeen toivoa on sen suhteen taas mennyt. Onhan tuossa odottelun puuskassa jotain hyvääkin. Kun on ajatuksen tasolla niin varma, että jotain kuuluu tulee koko kämppä siivottua lattiasta kattoon jos vaikka Pro olisikin yöpaikkaa vailla. Ei pelkoa sohva paikkoja olisi vain tarjolla

Meillä vaihtuvat ovikoodit yleensä myös vuoden vaihteessa toivottavasti niin siis tänäkin vuonna. Olen vasta uutena vuotena asunut vuoden tässä uudessa osoitteessa. Vuosi sitten muuttaessa olin intona kaikesta uudesta mitä vuosi toisi tullessaan. Olinhan viime vuonna vaikeuksien jälkeen valmistunut koulusta ja saanut viran sijaisuuden. Naurettiinkin kun saatiin kamat kämppään kannettua, että oli uusi ammatti, uusi työ, uusi asunto ja uusi auto vuoden vaihteen jälkeen enää elämästä puuttuisi se uusi mies. No eipä sitä kauan tarvinnut odotella. Vanhan asunnon ovi oli ihana sulkea viimeistä kertaa taakseen. Tuntui kun olisi saanut kaiken aloittaa puhtaalta uudelta pöydältä. Taakse jäivät huonot ja epäonnistuneet ihmissuhteet ja vanha elämä. Nyt tässä asunnossa on muistoja kertynyt vuoden varrelta ja ne ovat pitkältikkin Pro painotteisia. Mutta ei se minua haittaa, sillä Pro opetti minulle miten rakastetaan. Ovi koodien vaihtoa odotellessa, ettei sydän pampaten tarvitse joka kerta pelästyä kun naapurin kudilla ovikello kajahtaa vkl yönä.

Olin laittamassa tossa alkuyöstä jo Prolle viestiä pitkien itsensä kamppailuiden jälkeen. Kirjoitin viestin kokonaan. Sitä tuli muotoiltua reilut 20min. Mutten koskaan painanut lähetä nappulaa. Ajattelin, että mitä se oikein hyödyttäisi. Vaikka ero olisikin saatu vireille niin oletan, että Pro itse ottaa minuun sitten yhteyttä. Pieni pelko siinä on mikä minua vähän kaihertaa. Eli jos Pro tiedostaa kuinka paljon on minua loukannut (ja uskon, että tiedostaa) hän ei viitsi sitä viestiä /yhteydenottoa tehdä, kun aikaa on jo kulunut näin kauan eikä minusta ole kuulunut mitään. Pohdin ja vatvon näitä samoja asioita edelleen.

Ai niin eräs ystäväni on tavannut ihanan miehen. Omien sanojensa mukaan siis. Mies on kuulemma juuri eronnut. Eropaperit jätetty kaksi kuukautta sitten… Noh ei siitä sen enempää, kukin ajattelee mitä itse haluaa.

Lopuksi vielä muutama kommentti sinkkuelämästä. Ohjelmaa taas katsottuani rupesin miettimään, kuka hahmoista on eniten minua itseäni lähellä. Kaikki kai toivoisivat olevansa Carrieja tai Shamathoja, mutta minä taidan olla piilo Charlotta, jossa ripaus carria tai tullaan nyyt kaapista kunnolla pois. Ajatuksiltani ja teoiltani taidan olla tai olen Charlotta ja ylpeä siitä!

Joskus yksikin askel on liikaa… 22.12.2007

Taitaa noin mennä jotkut laulun sanat. Niin totta tällä hetkellä. Pro on saanut musta niskaotteen tai kirjaimellisesti hän on saanut minut selätettyä. Ottannut valtaansa ja pitää otteesaan päästämättä irti. Vaikea selittää tätä tämän hetken olotilaa. Hassua on huomata, että Dulchinean kanssa ollaan taas yhtäaikaa, samassa masennuksen tilassa. Positiivista tässä on kai se, että sitten kun Dulchinealla menee hyvin tiedän, että itsellekkin toivoa silloin luvassa.

Tulipa nukuttua. Luontaistuote kaupasta sain jotain unilääkkeen tapaisin tuotteita. Illalla ne nassuun vedin ennen nukkumaan menoa ja heräsin puhelinsoittoon kahden aikaan tänään päivällä. Eli joko pillerit auttoivat tai sitten vain uupumus sai lopulta yliotteen. Jos joka päivä nämä joulunpyhät saisi nukuttua noin niin kyllä sitä sitten varmaan virkeänä olisi vuoden vaiheen jälkeen.

Hassua, huvittavaa, masentavaa ja koomista miten minä vieläkin säikyn jos nään samanlaisen auton mitä Pro ajoi. Niitä autoja ei hirveästi olen sen värisenä ja kun en kuollaksenikaan muista mikä oli sen auton rakkari. Miljoonat kerrat istunut sen kyydissä ja useamman kymmentä kertaa sitä autoa ajellut, mutta rekkari ei vain muistu mieleen. Tänään kaupan parkkipaiklla oli saman mallinen ja värinen auto sydän hyppäsi siinä samassa kurkkuun oikein urakalla. Tuli ilmeisesti jonkin sortin ahdistuskohtaus. Siinä paniikin omaisissa tunnelmissa ajattelin, että olisi kyllä niin koomista jos Pro tulisi nyt vastaan kun itselläni hiukset paskaset, ei meikkiä ja rillit päässä tekemässä viimeisiä ruokaostoksia. No eipä onneksi tullut vastaan. Sillä haluan olla hemaisevan näköinen sitten kun se jälleen näkeminen joskus tapahtuu. Näkeepähän ainakin mistä jäi paitsi. Tämän ajatuksen innoittama on alkanut uusi elämäntapa remontti. Kiloja on lähtenyt jo neljä kiloa, mikäs sen parempaa.

Pro vaivaa edelleen myös unissa. Näin karmivan riipaisevan unen, joka jossain määrin pelästytti myös itseni. Siinä koin syvää riipaisevaa rakkautta Prota kohtaan. Vanhenin unessa vuosi vuodelta ja joka vuosi kävin tiettynä päivänä paikassa, jossa Pron kanssa meillä oli tapana käydä. Joka vuosi toivoin, että Prokin olisi tänä vuonna siellä. Vuodet vierivät eikä elämääni ollutkaan tullut sitä suurta uutta rakkautta. Elin edelleen Pron ja minun suhteen muistoissa. Olin lopulta tosi vanha enkä siis tiedä kuolinko vai mitä tapahtui. Yhtäkkiä nousin ja olin jossain paikassa missä oli myös Pro jo koin niin suurta rakkautta, etten ole varmaan koskaan kokenut.

Toivotaan vaan, että oikeassa elämässä ei noin pääse käymään. Siis jos Prota ei ole mahdollisuutta tässä elämässä suhteellisen nopealla aikataululla saada niin pystyisin jatkamaan matkaa ja rakastumaan uudelleen. Tällä hetkellä ajatus tuntuu mahdottomalta, tuntuu, että elämäni ei jatku ilman Prota. Sen aika näyttää. Joulun aika vaan varmasti herkistää tälläisten kysymysten äärelle.

Yöllä tulee kuuden jakson sinkkuelämä “maraton”. Toivottavasti sitä ollaan siinä kunnossa, että sitä pystyy katsomaan. Neljän naisen edesottamusten kautta se oma elämäkään ei aina tunnu niin kaaottiselta.

 LISÄTTYÄ

Kävin vierailemassa naamakirjassa jälleen. Olisi pitänyt koko vierailut tai ainakin vierailu tietyillä sivuilla jättää kokonaan käymättä. Etsin käsiini naamakirjasta Pron vaimon. Ikäväkseni sain huomata, että Pron vaimon profiilia ei edelleenkään päässyt katsomaan, joten en tiedä mikä siellä on sivilisääty. Ainakin Pron vaimo on muuttanut muotoa edukseen. Kiloja on lähtenynyt ja muutenkin ylieinen habitus on muuttunut nuorekkaaseen ja positiiviseen suuntaan. Nyt vaan pienessä päässäni mietin on muutos siksi, että onni kuikoistaa Pron kanssa jälleen vai siksi, että eroneena on ottanut elämästään ilon irti. Sellaista vaihtoehtoa ei pitänyt nimittäin missään vaiheessa tulla, että vaimon kanssa uudestaa yritettään. Tämä vakuuttelu tuli monelta taholta. Mistä sitä silti loppujen lopuksi kuitenkaan tietää mikä on tilanne Pron ja vaimon välillä. Arghhhh!!!!! Ahdistaa!!!!

Joulua odottelessa 21.12.2007

Lyhyestä virsi kaunis niin sanonta sanoo. Eli tiivistän tähän lyhyesti päivän tapahtumat. Työt siis vihdoinkin tehty ja joulun vietto sai virallisesti alkaa. On tässä tämän viikon aikana tullut paiskittua ylitöitä niin paljon, että sain ilokseni huomata, että tunteja oli kertynyt niin paljon, että joulun välipäivät vapaana. JEE!! Huomasin, että sairaslomalla, kun kukaan ei niitä sun hommia kerran ollut tehnyt niin kiltisti ne työt mua odotti tähän joulun alus aikaan. No tulipahan urakkana väänettyä melkein kaikki.

Sain tänään mielenkiintoisia uutisia. Teen siis viransijaisuutta tällä hetkellä ja tämän kenen sijaisuutta teen ilmoitti, että hän menee muihin hommiin eikä siis aio enää palata vanhaan työpaikkaansa. Arvostukseni siinä työyhteisössä kohosi ihan uusiin lukemiin. Yhditelmävirkaa kun teen, aamusta asti on puhelimet soinut molempien tahojen esimiehiltä. Alku viikosta kun vielä luulin saavani kenkää nyt kuulen olevani korvaamaton. Näin se elämä näköjään meitä heittelee. Kaikki kun on siinä uskossa ollut, että se jamppa tulee takaisin. Nyt heillä onkin ongelma, mistä saada pätevä ihminen tilalle jos minä en siihen suostu… Oikein hymyilyttää. Virkaa on siis epävirallisesti tarjottu tänään monestakin suunnasta

Töistä lähdin tänään vähän aikaisemmin ja ajattelin, että keskustassa pistäydyn pikaseen. Olisi niin mukava ollut saada jouluksi jotain kivaa päälle pistettävää. No liikenteessä oli moni ketä teki viime hetken lahjahankintoja. Autolla keskustassa parkkipaikkaa etsiessäni reilut puoli tuntia tulin siihen tulokseen, että ne vanhat joulukuteet ovat itse asiassa ihan mukavia. Meni toisin sanoen hermot siinä ruuhkailussa.

Pro on myös valvottanut minua. Kun tämä uusi ikävä aalto iski päälle, en ole saanut taaskaan nukuttua juuri ollenkaan. Ajatukset myllää työstressissä ja Prossa. Hassua, kun en ole uni ihmisiä ollenkaan. Siis ihmisiä joka näkisi unia ja muistasi ne herättyään. Nyt kun on tullut nukuttua sitä paria tuntia per yö, niin näen unia enemmän kuin koko yönä yhteensä. Eikä sen pitäisi edes periaatteessa olla mahdollista. No yllätys, yllätys Pro on pyörinyt minun unissani ahkeraan. Viimeismmässä näin unta Prosta ja hänen vaimostaan. Unessa he olivat eronneet, mutta asuivat vielä käytännöllisistä syistä yhdessä. Molemmat olivat muuttamassa pois ja tunnelma oli miten sen nyt sanoisi jäätävä. Pron vaimokin tiesi minusta. Samaisessa unessa juttelin Pron vaimon kanssa vaimon tietämättä kuka olin. Viime päivien ajatukset ovat varmastikkin sotkeneet mun pääni totaalisesti.

Joulu herkistää ilmeisemmin pahemman kerran. No onneksi sen saa viettää vanhempien luona  hyvin syöden jos sitten jäisi vähemmän aikaa vatvomiselle ja Pron ajattelemiselle.