Voimissain

Avautumista 27.5.2008

Pitkästä aikaa taas täällä. On niin paljon sanottavaa, mutta ei jaksa ei pysty sitä muotoilemaan tekstimuotoon. Ystävän kuolema ja sitä seuranneet eri käänteet poliisi kuulusteluineen ja tutkimuksien loppettaminiseen on ollut raskasta, mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa joten lienee parasta vaan hyväksyä tosiasiat. Oma terveys on tässä pränännyt taas urakalla ja nyt odotetaankin kauhun sekaisin tunnelmin viikon päästä, jolloin lääkäriltä saa lopullisia vastauksia. Siihen asti täytyy vain odottaa. Sairas on saanut minut vain tosi väsyneeksi, ei oikein enegiaa riitä mihinkään. Lisäksi työasiat päin persettä ja mies asioissa menee hermot. Kuulostaapa mukavalta.

Pakko ehkä valoittaa tapahtumia. Minulla oli syntymäpäivät viime viikolla. Aamuyöstä puhelimeeni oli tullut viesti jonka siis luin heti herättyäni. Iloisena ajattelin, että voi kun kiva kun joku on muistanut minua jo näin aamutuimaan. No viesti oli Prolta. Eikä siinä mitään ajatkusena mielestäni ihan kiva, että Pro muistaa syntymäpäiväni. Viestin sisältö oli vain jotain aivan muuta mitä odotin. Sisältö suurinpirtein sanasta sanaan ” Onnittelisin sua, mutta sä et kuule. Ajattelen sua päivin ja öin, mutta sä et kuule. Hyvää syntyämäpäivää” WTF siis mitäh…..???? Kaverisita ei ole kuulunut halaistua sanaa ja viimeksi kun vanhingossa törmättiin niin olen kuin ilmaa ja sit reilu 7kk erosta ja hän laittaa syntymäpäiväni kunniaksi laittaa viestin, että ajattelee mua päivin ja öin. Painukoon vittuun koko mies. Niin itsekäs teko taas Hra Prolta, että huh, huh.

Huvittavinta tässä koko jupakassa on oma suhtautuminen Prohon. Ystäväni luonnollisesti haukkuvat ja sättivät Hra Prota minkä ehtivät, ja heidän reaktionsa on varsin ymmärrettävä. Mutta itselle tulee varsinainen puolustusreaktio päälle. Vaikka tiedän ja tiedostan kaiken mitä Pro on minulle tehnyt ja miten se on vaikuttanut terveydentilaani sun muuta. Siitäkin huolimatta oma reaktioni on, että tajuavatko ystäväni, että he kuitenkin haukkuvat elämäni rakkautta. Täytyy rehellisesti myöntää, että viesti sai tunteeni pintaan ja todella voimakkaasti. Toisaalta sai myös aikaan kiukun ja vihan, helppohan hänen on tuollaisia viestejä lähetellä kun hän tässä on kuitenkin se osapuoli joka niitä valintoja teki ja hänellä oli sentään varaa mistä valita, minun piti vain nöyränä tyytä päätökseensä. Leikkisi nyt sitä kotia siellä, sillä tiellä minkä valitsi.

Naapurinpoikaa olen myös nähnyt vähän useammin ja häneen paloi myös kiinni. Ilmoitin ihan suoraan, että hastakoon pitkän paskan. Tässäkin lienee parasta selvittää vähän taustoja. Naapurinpoika tuli ystävineen minua morjestamaan kun viimeviikolla pääsin sairaalasta. Minulla on siis totaalinen alkoholin käyttökielto toistaiseksi. Silloin puhuttiin, että viikonlopun saapuessa he vievät minut syntymäpäivän kunniaksi syömään ulos. No päivä  tuli ja sovittu kellonaika tuli eikä heistä kuuluu mitään. Minä sitten voin inhota ihmisiä jotka eivät pidä aikatauluistaan kiinni. Argh…. Sitten saapuu viesti, että he tulevat noin puolituntia myöhässä. Puolituntia osoittautui tunniksi. Kun he tulevat ovat he jo ryyppäämisen aloittaneet hyvissä ajoin. Siirrymme naapuripojan asunnolla ja he jatkavat juomistaan. Selvää tässä on varmaan jo tässä vaiheessa se, että syömään ei sitten missään vaiheessa “ehditty”. Onneksi parasystäväni sattuu soittamaan juuri silloin ja kysymään lähdetäänkö kahdestaan suosikki baariimme. Autolla tuli lähdettyä, mutta kyllä se illan voitti naapurinpojan porukoissa.

Nämä kaksi edellämainittua tapahtumaa tapahtui siis saman päivän aikana. Pron viesti, ruokailun karikoituminen ja baariin lähtö. Isku yrityksiä tuli muutamia baarissa, mutta minun ei tarvinnut kun mulkaista siihen suuntaa niin kyllä miehet lähtivät lipettiin. Minulle on usein muutenkin sanottu, että katseeni voisi tappaa, enkä silloin ole välttämättä ollut edes vihaisella päällä. No ei tarvinnut tällä kertaa sanoa, että voitko painua vittuun pelkkä katse riitti.

Voihan p*skat!!! 20.4.2008

Otsikko kertoo jo kaiken… Elämäni tuntuu taas olevan kuin suoraan kaunareista. Eikö tämä ralli koskaan lopu?? Koskakohan saan rauhan sielulleni ja  voin hyvillä mielillä jatkaa eteenpäin. Sattuu niin kovasti taas. Itseasiassa kovemmin kuin kolmeen neljään kuukauteen. Eli yritänyt nyt jäsennellä vähän tapahtumia.

Tänään siis päätimme äitini, isäni ja koirani kanssa mennä kirpputorille kävelylle. Kaikki menikin siihen asti hyvin, kunnes äitini joka on koiran kanssa ulompana taa ja sanoo, että Pro on tulossa sinne päin missä minä olen.  Totean äidilleni puhelimeen, että voi paskat. Isäni (jonka kanssa en ole kovinkaan läheinen) kyselee, että mitä, mitä niin monta kertaa, että lopulta huudan hänelle, että ei mitään mikä sinulle kuuluisi. Menen tiedosta ihan hämilleni ja sekaisin, en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaksi vaihtoehtoa näen mahdolliseksi paeta ja äkkiä tai olla se selkärangallinen yksilö tässä ja kohdata Pro. No päätä tehdä jälkimmäisen ja kohdata Pron. Kävelen muina miehinä siihen suuntaan, mutta yllättyksiä tuleekin vastaan. Pron vaimo onkin myymässä ja Pro juttelee siinä muina miehinä vaimonsa kanssa eikä huomaa minua. Minä kävelen äitini luokse jo siinä mielentilassa, että huh, huh kädet tärisevät minkä ehtivät.

Jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen päätän, että Prkl se Pro näkee nyt minut ja sillä selvä. Otan koirani turvakseni (hurja 10 vko vanha peto kuin on) Kävelen sinne missä Pro on. Hups keikkaa Pro onkin hävinnyt siitä. Siinä sitten hetken mietin mitä tehdä ja samalla koirani lyö jarrut pohjaan. Jurrut tulivat juuri siinä Pron vaimon myyntipisteen luona. Pron vaimo tulee lähemmäs ja kyselee saako silittää koiraa. Mitä helvettiä siihen sanoa. No et todellakaan saa, koska olet Pron vaimo ja Pro valitsi lopulta sinut ja minä olen asiasta aivan rikki. Hän sai siis luvan. Siinä sitten jutellaan niitä näitä koirasta siis ja sanon, että hän on minun vauvani. Vaimo naurahtaen sanookin, että kyllä on suloinen vauva. Samaan hengenvetoon toteaa, että hänellekin on tulossa vauva. Siinä sitten katselen Pron vaimon vatsaa ja kyselen, että onko ensimmäinen raskaus ja pitkälläkö raskaus on? Iloisesti hän siihen vastailee, että ensimmäinen vauva tulossa ja seitsämännellä kuulla hän on. Samalla Pro tulee paikalle, kun hänen vaimonsa silittelee koiraani. Pron ilme on sangen pelästynyt, mutta alkupelästyksen jälkeen, hän ei katso edes päin. Ihan kuin olisin ilmaa. Samalla isäni tulee paikalla ja päätämme lähteä ulospäin. Taustalta kuulen Pron vaimon sanovan; Katso Pro kuinka ihana koiranpentu!

Tämä pieni välikohtaus sai minut ihan sekaisin. Olen koko päivän tärissyt ja parkunut ihan tolkuttomasti ja mistä vitun syystä??? Tässä yhtälössä on monikin asia joka tällä hetkellä sapettaa. Ensinnäkin Pron suhtautuminen minuun. Ymmärrän toki, että tilanne oli sellainen ettei hän siinä voinut ilman selityksiä hirveästi selitellä. Mutta hän olisi voinut lähteä autolla käymään tai jossain tai jos kontaktia ei halua ottaa niin olisi voinut, edes tekstiviestin laittaa perään, mutta ei mitään. Toisaalta miehen tuntien mitä minä häneltä olisin voinut edes odottaa. Toinen asia mikä sapettaa myös, on se, että hän on vaimonsa pamauttanut paksuksi meidän suhteen aikana. Hän niin moneen kertaan vannoi ja vakuutteli, ettei vaimolla ja hänellä ole seksiä eikä tule. Pyhästähengestäkö se vaimo paksuksi pamahti? Kolmas asia mikä ehkä minua sapetti kaikkein eniten oli se, että vaimo osoittautui todella mukavaksi, lämpimäksi, huumorintajuiseksi ja ihanaksi ihmiseksi. Vaimo on ulkoisesti aikalailla minun vastakohtani eli hän on pyöreähkö ilman raskauttakin ja tumma sekä hiukan “hiirimäinen”, luonteemme ovat jossain määrin varmasti samanlaiset. Tosin Prokin useasti sanoi, että rakastaa juuri siksi niin hirveästi minua, että sanon asiat suoraan niin kuin ne ovat kaartelematta. Vaimo osoittautui mukavaksi toisinkin kuin minun oli annettu ymmärtää. Olin saanut kuvan ”pirttihirmusta” jonka kanssa vain ei ole enää mitään yhteistä. Vaikka tiedänkin, että tässä tilanteessa ei oltaisi jos minulle oltaisiin oltu alusta asti rehellisiä ja kerrottu sivilisääty sun muuta. Kaikesta huolimatta omatuntoni silti kaivertaa.

Yhteenvetona siis koko viikko. Fysioterapeutti kertoi huonoja uutisia kroppani tilasta mikä voi olla huonompi kuin aluksi luultiin. Haluamaani työpaikkaa en saanut, koska olen mitä ilmeisimmin liian koulutettu/kokenut tehtävään ja nyt Pro tulee vastaan vaimon kera ja vaimo osoittautuu oikein mukavaksi. Ainoa mahdollinen nautinto mitä tästä tilanteesta saan on se, että mitäköhän Pro miettii mitä olen pikku vaimolle sanonut???

Vuoristorataa 8.4.2008

Tuntuu siis, että tää on yhtä vuoristorataa tämä meikäläisen elämä. Ensinnäkin kiitos teille kaikille, jotka onnittelitte perheelisäyksen johdosta. Se lämmitti sydäntä.

Mennäänpäs sitten tähän ikävämpään olotilaan, joka on jo onneksi vähän menossa pois päin. Joku jo arvaneekin, että Prosta pitää vähän vuodattaa. Pron ja minun erosta tulee viikon päästä se maaginen puoli vuotta. Emme ole siis koko aikana toisiamme koskaan nähneet. Yhden ainoan viestin olemme keskenämme vaihtaneet. Kuvittelinkin jo olevani voiton puolella tämän asian suhteen. Totesinkin tuossa rehvakkaasti, että Pro itkut on itketty. No toisin kävi. Olimme isukin kanssa kaikessa rauhassa ajelemassa ostamaan mun koiravauvalle  vähän komposti aitaa, että saan kämppää pikkasen rajattua toistaiseksi. Moottoritietä siis ajettiin, enkä tiedä mikä ihme sai minut edes kääntymään. Käänsin päätäni siis sekunnilleen oikeaan aikaan ja näin Pron huristelevan meidän ohi, Pron parhaan kaverin bemarilla. Siis me olimme ajaneet kymmeniä kilometrejä enkä ollut kertaakaan siihen suuntaan vilkaissut. Ja ei kun tämän tyhmän blondin pitää kääntää pää juuri silloin kun elämäni rakkaus ajelee siitä ohi vieraalla autolla. Jos olisin perästä päin auton nähnyt olisin voinut ehkä ajatella, että olikohan toi Pron kaverin auto, mutta ei muuta. Pro ei siis nähnyt minua tai mitään tai en ainakaan usko. Minun maailmani meni ihan sekaisin tästä parin sekunnin näköyhteydestä. Tuli siinä sitten ihan spontaani pillitys kohtaus. Josta ei meinannut tulla loppua sitten millään. Ukko kattoo vierestä ihan hoomoilasena, että mitä se nyt siinä pillittää. Sain kakistettua Pron nimen muka kepeästi ulos. Ukko siihen sitten kommentoimaan, että mitä sä nyt tollasia vanhoja parut, kyllä niitä kaloja sieltä merestä löytyy. Hetkellisesti tuli sellainen olo, että mä haluan just ton kalan. Mitäköhän olisi tapahtunut jos me oltais oikeasti nähty jossain? Toisaalta aikas hyvin kun ajattelee, että puoleen vuoteen ei olla törmätty edes liikenteessä. Kaupunki jossa asun on suhteellisen iso, mutta silti.

No tulin järkiini. Ikävä aallon jälkeen iski olotila; miksi vi*ussa sulla oli oikeus tehdä mulle mitä teit-fiilis. Ja heti seuraavana mietin, että miksi Pro ajelee siellä päin missä ajelee. Että onkohan se menossa sen uuden tytön luokse?? Keksin kyllä vastausken tai sitten selittelen vain itselleni, mutta uskon, että Pro oli menossa katsomaan kummipoikaansa joka asustelee sillä suunnalla. Tämän perään mietin ja pohdin, että mitenköhän Pro on järjestänyt elämänsä, että missä välissä ja kuinka usein hän tapailee teinityttöään ja koska sitten vierailee kotona sekä missäköhän vaiheessa raskaus on? Ihan perseestä edes miettiä moista, enkä sitä tahallani tee. Mä niin haluaisin päästä jo yli. Aika moinen teksti ryöppy muutamasta sekunnista.

Tapahtumarikas päivä 3.3.2008

Sitä on tullut taas “elettyä” tämä päivä. Sairaalassa ollut koko aamupäivän. Ei siis mitään ihmeellistä ollut, rutiini tutkimuksia pääasiassa. Olen vain viime päivinä syönyt niin heikosti, että lääkäriltä päästyä rupesi vähän heikottamaan. Tuli sellainen heikotus, ettei taas aikoihin ole tullut. Kylmähiki nousi, pyörytti, oksetti ja lopulta pyörryinkin komeasti kymmenpäisen kandilauman eteen sairaalan aulassa. Siinä sitten virkoan, kymmenien silmäparien tuijottaessa minua. Kenelläkään ei ole pienintäkään tietoa mistä moinen kohtaus johtui.

Olenkin tässä miettinyt, kun huomenna joudun töihin palaamaan, että kunnon pyörtyminen voisi olla tehokas kikka. Siis kun tämä rekkalesbo on kaikille kailottanut, etten minä mikään oikeasti kipeä ole. Näyttävä pyörtyminen oikeassa paikassa voisi tehdä tenää. Ison palaverin alussa tai nuorten parissa, kun rekkalesbo on vielä töissä. Ei vais, ei vakavilla asioilla saa leikkiä. Kunhan vituttaa vaan huominen töihin meno. Rekkalesbolle palautin viime yönä työsuunnitelmani, eli miten olen  kuluvana viikkona töissä, ettei hän ihmettele miksi en tänään ilmaantunut. Hän kohteliaasti sähköpostin välityksellä kiitti ja kertoi toimittavansa suunnitelmani toiselle yhteistyötaholle. Oli kyllä niin lähellä, etten takaisin laittanut, että senkun toimitat vaikka kaikille kunnan asukkaille. Sain hilittyä itseni. Huomenna sen sitten näkee onko asenne yhtään muuttunut.

Pro taas pyörinyt päässä enemmän ja vähemmän. Kuvittelin jo jossain vaiheessa olevani paremmalla tolalla tässä toipumisessa. Mutta sitähän tämä on yhtä ylä- ja alamäkeä. Kuinka nyt onkaan taas sellainen vaihe, että kaikki muistuttaa minulle Prosta ja sen olemassa olosta. Eräs ystäväni sanoikin tänään, että hän ei ymmärrä kuinka Pro pystyi koukuttamaan minut tähän jamaan. Minä vahva ja kaikesta selviävä nainen ruikuta vieläkin sen miehen perään, joka ei edes ansaitse moista. Totta, totta joka sana ja jopa minä itse sen tiedostan. Mutta onpa sitä hölmömpiäkin asioita tehty rakkauden vuoksi ja rakkauden nimissä. Ajatus ei enää juokse, joten parempi palata tänne huomenna freessinä ja uusin ajatuksin.

Pieniä askelia 1.3.2008

Mä olen ruvennut ottamaa niitä pieniä askelia jolla tästä selviää eteenpäin. Nyt on mulla menossa totaalinen uudistusvaihde. Kämpää olen laittannut uusiksi. Väreillä kun jo pelkästään saa ihmeitä aikaan. Olen myös heitellyt ylimääräistä kamaa pois. Mistä ihmeestä sitä oikein kertyy? Roskiin on tähän mennessä mennyt kaksi jätesäkkiä. Lisäksi vaatekaapin inventoinnin sain tänään pätökseen. Ensi viikolla kampaajalle ja tukkaan tulevan kevään kunniaksi jotain vähän piristystä ja sit seuraavalla viikolla tämä leidi ottaa rakennekynnet. Mä olen niistä niin kauan haaveillut että nyt aion sen toteuttaa. Se on hyvä nyt toteuttaa näitä haaveita, kun ei ole sitä miestä. Tein pikku laskelmia ja tulin siihen tulokseen, että minulle sinkkuelämän vietto tulee paljon halvemmaksi kuin parisuhde. Ei tule ulkona syötyä läheskään niin usein, ei tule baarissa käyty niin usein, eikä tule jääkaappia ostettua täyteen. Toki tässä kohtaa pitää sanoa, että Pro kyllä oli herrasmies siinä suhteessa alusta loppuun. Hänelle oli kunnia kysymys, että hän sai tarjota. Alku kakomisen jälkeen, minulla ei ollut mitään sitä vastaan.

Karkauspäivä meni menojaan. Positiivista ehdottomasti päivässä oli se, etten sitä  juurikaan ajatellut. Vaikka televisio ja lehdet toitottivat sitä, että nyt naiset saa kosia. Voihan Vi**u minähän kosin sopivaa kanditaattia juuri silloin kun siltä tuntuu. (Tiukkapipoisille tiedoksi, että ymmärrän kyllä perinteet ja huumorit etc.) Super positiivisen tästä teki se, että minulla ei kertaakaan ei edes pientä hetkellistä kertaa tullut mieleen soittaa Prolle tai lähestyä häntä muilla keinoilla. Toki kosioreissua olisi voinut haitata merkitsevästi se, että Pro on naimisissa tai enhän minä enää edes tiedä onko. Mutta sitten tajusin, että minulle on aivan sama mikä on Pron siviilisääty tai elämäntilanne. Nyt on taas Pro ikävää podettu ahkerasti viime päivinä, mutta siitäkin huolimatta mielessä ei edes käynyt kosioreissu. Olen ylpeä itsestäni.

Kolme viikkoista vaavia kävin tänään katsomassa. Minusta tulee tämän nuorenmiehen kummi. Huvittavinta tässä on se, että lehteen tulee ilmoitus kun nuorimies on kastettu. Ilmoitukseen tulee kastetun nimi, vanhemmat ja kummit. Toiseksi kummiksi tulee tämän perheen perhetuttu “Antti”. Antti on juuri eronnut avioliitosta, mikä on sinäänsä ikävää. Mutta huvittavaa ainakin minun katsonta kannalta tästä tekee se, että ilmoituksessa on kohta kummeina minä ja Antti. Ikään kuin parina. Ja kun kerran Prolle on välittynyt jo sen televisio esiintymisen kautta sellainen olo, että seurustelen niin tämä ilmoitus ei ainakaan edes auta sen tunteen laimenemista. Pienimies on kyllä helpoimpia lapsia joita olen nähnyt. Hän hymyili lisäksi tänään ensimmäistä kertaa.

Systeri 16vee ollut yökylässä. On sitä hassua vierestä seurata, kuinka vaikeaa se elämä tuossa ikäluokassa on. Sitä ollaan jotenkin yltiödramaattisia. Eikä se tule tarkoitetusti vaan ihan tahottomasti. Toisaalta ongelmat on miltein samat olet sitten 16v tai 36v. Ikä onnistuu ehkä laimentamaan niitä iskuja. Tiedä häntä, mutta elämä ei ainakaan enää ole suurta dramatiikkaa. Suurta tunteiden palo kylläkin edelleen.

Sekalaista sälää 27.2.2008

Nopeasti ajattelin muutaman ajatuksen laittaa ylös. Kello on jo yli kaksi ja minä vielä kukun hereillä. On taas vaikeaa ensi viikolla sopeutua normaaliin arki rytmiin. Ensinnäkin pitää sanoa teille kaikille joilla on erinäisiä laihdutus projekteja päällä, että haistakaa home!!! Mielelläni ja ilolla teidän edistymisiä luen, mutta samalla itseäni kalvaa kauhean huono omatunto siitä, että pitäisi tehdä enemmän. Niinpä eilen urhana painuin salille pitkästä aikaa. Entinen sm-tason kilpaureilija kun olen niin, minun sanavarastosta ei löydy termia kevyt harjoittelu. En nyt raivollakaan treenaa, mutta silloin kun treenataan niin treenataan. Vedin hyvän 1,5 tunnin treenin ja olin itseeni suhteellisen tyytväinen. Tänään vaan mä en pääse edes sängystä ylös. Reidat sattuu niin saatanasti. (pahoittelen kielenkäyttöäni) Reisieni tilasta kertoo jotain se, etten wc:n pyntylle pysty istumaan tai nousemaan ilman tukea. Luojan kiitos minulla on pieni wc niin on seinät, altaat ja koneet lähellä, mistä voi tukea ottaa. Päätin manata siis teidät kaikki napa rantakuntoon ihmiset (tunnistatte kyllä itsenne, heh)

Toivon mukaan kukaan ei saanut vääriä käsityksiä tuosta edeltävästä teksistä. Olisin sitä elävöittänyt hymiöillä, mutta tuo ohjelma pohja paiskaa hymiöt ihan väärin paikkoihin ja siksi olenkin luopunut niiden käytöstä. Tuolla komentti osiossa hymiöt onneksi sijoittuvat oikeisiin paikkoihin. Tämä pohja on niin kivan näköinen ja ihan minun oloiseni joten hymiöiden takia en siitä viitsi luopua. Eli kestäkää tätä ajoittaista sarkasmiakin.

Ajatus siitä, että maanantaina pitäisi palata töihin ahdistaa aikaslailla. Esimies on tänään taas lähestynyt sähköpostin välityksellä, kun aamulla olin nukkunut kun hän soitti. Siellä on sellaista vääntöä ja kääntöä työpaikalla, etten oikein ymmärrä. Ihan kuin olisin ollut joku yli-ihminen ja nyt kun olen muutaman viikon poissa niin paikka ei toimi. No onhan se mukava huomata olevansa korvaamaton. Saa nähdä onko asenteet muuttunut minun sairasloman aikana. Lähinnä onko tajuntaan mennyt, et jos tosissani lähden kuinka kusessa he ovat ennen, kuin saavat uuden sinne peräkylään tulemaan. Minään uhka vaatimuksena en tätä sairaslomaani ole pitänyt. Sen verran tuo työhön meno ahdisti, että sain tänään vihdoinkin tehtyä ja päivitettyä työhakemukseni ja cv:ni. Aamupäivästä ajattelin lähteä tulittamaan sähköpostin välityksellä eri yrityksiä ja yhteisöjä.

Olen yrittänyt harrastaa siedätyshoitoa. Aikaa kun kuluu eteenpäin niin mahdollisuuteni vältellä Prota pienenee kokoajan. Olen siis alusta asti kuunellut niitä meidän lauluja. Filosofiani tässä on ollut se, että aluksi tulee niin paska fiilis, ettei paskemmasta väliä. Siitä on suunta vain ylöspäin. Hassua tässä nyt vaan on se, että tätä samaa filosofiaa käytin meidän ensimmäisen eron aikana. Nyt kun kuulen niitä meidän biisejä, tulee vaan mieleen vain tuo kreikan loma ja siellä tapahtuneet asiat. Olen myös siedätyshoitoa suorittanut valokuvan välityksellä. Puhelimenhuollon yhteydessä lähti kaikki kuvat, joita en ollut tallentanut minnekään. No yhden kuvan löysin vahdingossa koneelta ihan meidän suhteen alkuajoilta. Olen sitä sitten katsonut aika ajoin. En kyllä vielä käytännössä tiedä miten tämä oma “terapia” muotoni toimii. Sen tiedän, että biisit eivät enää itketä ollenkaan, mutta tuo valokuva saa aina vaan hellät tunteet pintaan. Enkä sille mitään voi, taidan vaan edelleen rakastaa sitä miestä yli kaiken. Ravintola iltoja ei vielä ole vähään aikaan tiedossa joten taidan olla kuivilla toistaiseki.

Olen yrittänyt lomani aikana lueskella, rentoutua ja kerätä voimia. Törmäsin tähän “blääsy” kirjaan kirjahyllyssäni vahingossa. Siitä otin lainauksen tähän. eli kirjoittaja on Danielle Steel ja kirjan nimi on suhdepelit. Kirjan lähtökohta on sellainen joka meistä moni varmasti olisi halunnut toteutuvan. Varattumies jättää vaimonsa ja aikoo viedä vihille uuden rakkauden. Tässä pätkässä kirjaili puhuu treffeistä. Se jotenkin osusi minuun ja ajattelin sen teidän kanssa jakaa:

***

“Treffit - mitä se tarkoittaa? Sitä, että kaksi tuntematonta ihmistä lähtee syömään illallista mutta siirteleekin sitten ruokaa hermostuneesti ympäri lautasta ja yrittää kysyä mahdollisimman monta kysymystä mahdollisimman lyhyessä ajassa. Kuten: Lasketteletko? Pelaatko tennistä? Pidätkö koirista? Miksi avio-/avoliittosi sinun mielestä hajosi? Miksi ex-vaimosi sinun mielestäsi väittää, että yrität hallita häntä? Pidätkö suklaasta? Juustokakusta? Onko sinua koskaan tuomittu rikoksesta? Mitä mieltä olet huumeista? Montako alkoholistia suvussasi on? Mitä lääkettä syöt? Oletko käynyt kaunesleikkauksessa vai onko tuo oikea nenäsi? Oikea leukasi? Ylähuulesi? Rintasi? Takamuksesi? Mitä leikkauksia sinulle on tehty? Pidätkö lapsista? Nuorista? Oletko koskaan käynyt heidän kanssa treffeillä? Mitä kieliä puhut? Minne lähtisit ihanne häämatkalle? Kahdeksi viikoksi Himalajalle??? Ihanko totta? Oletko koskaan käynyt safarilla? Pariisissa? Des Moinesissa? Uskotko jumalaan? Milloin näit viimeksi äitisi? Kuinka kauan olet käynyt terapiassa? Mikset? Montako kertaa olet jäänyt kiinni rattijuoppoudesta? Missä vaimosi kuvittelee sinun nyt olevan? Koska menit naimisiin? Erosit? Jäit leskeksi? Pääsit vankilasta? Pääsit ehdonalaiseen? Jäit työttömäksi? Mihin tähtäät urallasi seuraavaksi? Sirkuksessa tosiaan pääsee matkustelemaan paljon, mutta entä nuoralla kävely? Oletko aina kärsinyt bulimiasta? Mitä luulet koska aiot soittaa?

Sokkotreffit taas ovat sitä, että hyvää tarkoittavat ystävät valitsevat maapallon äärilaidoilta kaksi ihmistä, joilla on niin vähän yhteistä kuin vain mahdollista, ja valehtelevat näille miten ihmeellinen, kiinnostava, normaali, tasapainoinen, älykäs ja viehättävä sokkotreffien toinen osapuoli onkaan. Todellisuus lyö vasten kasvoja, kun nuo kaksi ihmistä astuvat ovesta sisään. Sitten toimitaan tavallisten treffien kaavan mukaan. -Toivottavasti vaan nopeammin.- ja rukoillaan, että seuralainen kirjoitti numeron väärin muistiin. Sitten menään kotiin, purskahdetaan ensin itkuun ja lopulta nauruun ja pidetään loppuelämä mykkäkoulua ystäville, jotka saivat kaiken aikaan. Kun on ehditty unohtaa, miten kauheata treffeillä olikaan, annetaan samojen tai eri ystävien tehdä se uudestaan.” -Danielle Steel-

Näihin sanoihin ja tunnelmiin, hyvää yötä ja huomenta!

Ajatuksia edestä ja takaa 24.2.2008

Taas vetää viikko viimeisiään. Tällä viikolla, en kyllä ole saanut mitään aikaiseksi. Viikonlopun aikana olen tullut miettineeksi syntyjä syviä ja ikävöity Prota taas oikein urakalla. Lauantaina olin vanhusten ja lapsuuden asuinpaikan ihmisten kanssa joka vuotisella teatteri matkalla, tällä kertaa Tampereella. Siitä saan kyllä olla kiitollinen, että olen syntynyt perheeseen jossa kultuuria on aina arvostettu. Pienestä pitäen minua on kannustettu lukemaan, näyttelemään, kirjoittamaan ja ilmaisemaan itseäni selkeästi. Bussilastillinen meitä lähti teatteriin katsomaan lukkosulaa ja lumpeenkukkia. Täytyy sanoa, etten ole pitkään aikaan ollut taas katsomassa niin hyvää teatteri kappaletta. Esko Roine, Ilmari Saarelainen, Eila Roine ja Tuija Ernamo ovat niin ilmiömäisiä näyttelijöitä. Mikäli suomessa olisi Hall of Fame nämä edellä mainitut näyttelijät olisivat kyllä tähtensä ansaineet monin kerroin. Näistä neljästä näyttelijästä Ilmari Saarelainen on kyllä niin monipuolinen. Olen nähnyt näytelmiä missä hän on mukana muistaakseni 15. Suosittelen kaikille siis lämpimästi tuota näytelmää, jos vain jostain lipun saatte.

Bussi porukan keski-ikä oli varmaan 65, mutta eipä se menoa haitannut. Olin ainoa matkustaja joka oli alle 45-vuotta. Bussissa usein ajattelin parisuhdetta ja suhteiden onnistumista. Kuinka hellyyttvää on nähdä pariskuntia jotka ovat olleet yhdessä vuosia ja vuosia, mutta siitä huolimatta pitelevät toisiaan kädestä kiinni. Heistä välittyy niin voimakkaasti toisista välittäminen. Moneen kertaan ajattelin, kuinka ihanaa olisi ollut Pro kanssa olla tuolla reisulla. Takaisin tullessa väsyneenä nojata vain Pron olkapäätä vasten ja olla vain hänen kanssaan sekä hänen kainalossaan. Minä väsyneenä ja Pro olisi silittänyt hiuksiani. (syviä huokaisuja) Todellisuudessa vaikka Pron kanssa vielä yhdessä olisinkin, hän ei olisi matkalle lähtenyt. Hän ei ole kultturellia tyyppiä. Ei ole kirjoja lukenut yläasteen jälkeen eikä käy teatterissa. Nuo piirteet eivät minua koskaan kuitenkaan häirinnyt. Sillä hän ymmärsi, että minä niistä kuitenkin välitän ja antoi minun ihan vapaasti harrastaa. Tulipa tästä taas Pro kirjoitus vaikka yhtään ei pitänyt. Mainitaan nyt vielä se, että eilen tuli tirautettua taas minulla on ikävä Prota - kyyneleet. Erota on tällä hetkellä kulunut reilu 4kk eikä kertaakaan sinä aikana olla nähty, onneksi. Ikävä on silti sietämätön aina aika ajoin.

Onnistuin reissulla myös mokaamaan itseni totaalisesti, muutamaankin kertaan. Juttelimme niitä näitä hiekkalaatikko kaverini äidin kanssa. Kertailimme mitä kenellekin kuuluu. Kysyin siinä ohi mennen mitä tämän äidin pojalle kuuluu? Kaikki ympärilläni meni hiljaiseksi, selvisi sitten, että tämä poika on tappanut itsensä kolmisen vuotta sitten, vuosi sen jälkeen kun hänen isänsä kuoli. Olisin voinut vaipua maanrakoon. Toinen vastaava tapaus tapahtui, kun kyselin vanhalta naapurilta mitäs hänen miehelle kuuluu? Siinäkin sitten selvisi, että hänen miehensä on kuollut myös noin kolme vuotta sitten. Ette arvaa kuinka paljon hävetti. Päätin, olla sinä päivänä kysymästä enää kenenkään kuulumisia.

***

Viime aikoina olen myös miettinyt ikääni sekä odotuksia mitä ympäristö asettaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki ympärillä poksahtavat paksuiksi, perustavat sen perheen ja menevät naimisiin. Viimeisen kahden viikon aikana olen saanut tietooni kahdesta tulevasta vauvasta sekä yksistä kaksosista. Lisäksi kesällä olisi tiedossa kahdet häät. Minä kiintiö sinkkuna joka paikkaan porhallan yksin. Toisaalta aivan sama mitä muut ajattelevat, sillä en minä mitään suhdetta tähän edes haluaisi niin kova on ikävä. Argh miksi pitääkin vieläkin rakastaa niin pirun kovasti!! No niin olen siis miettinyt, että ikää on seuraavaksi 26, ei paljon olen siis aika nuori. Mikäli kuitenkin haluan perustaa sitä perhettä ja mennä naimisiin niin, ei tässä enää kauhean kauan ole aikaa tuhlattavaksi. En kuitenkaan ole niitä naisia, jotka ensi tapaamisen jälkeen sanon, että perustetaanko perhe. Omaan kuitenkin aika vahvat arvot. Joku voisi sanoa, että vanhanaikaiset arvot.

Toisaalta koska sitä ihminen sitten on valmis? Lapsen hankinta kun tällä hetkellä tuntuu niin kaukaiselta saatikka naimisiin meno. Toisaalta pitää myös ajatella sitä, että Pron kanssa loppu vaiheissa olin noihin kaikkiin ihan valmis. En olisi epäröinyt hetkeäkään ja olihan meillä jo hääpäivä päätettynä. Kyllä se varmasti on niin, että sen “oikean” osuessa kohdalle kaikki kirkastuu siinä mielessä, että epäröinti poistuu ja valinnat vaikuttaa varmoilta. Tiedän myös sen, että siihen äitiyteen kasvaa sen raskauden aikana. Turha edes tälläisiä miettiä, mutta nuo vauva ja hää uutiset nostavat taas tämän yksinäisyyden pintaan.

Olen oikeastaan viime vuonna huomannut myös tulleeni vanhaksi. Tällä tarkoitan sitä, että minusta Marimekon tuotteet ovat tosi hienoja ja niitä löytyy kodistani jo roppakaupalla. Nuorena kun tuota marimekkoa ei ymmärtänyt lainkaan. Ei nähnyt mitä hienoa siinä on. Sen mielsi keski-ikäisten jutuiksi. No minä olen ilmeisesti tullut sitten keski-ikään. (heh, heh) Kodistani meinaan tällä hetkellä löytyy aika paljon marimekkoa. Keittiöstä löytyy mustat unikko verhot, olohuoneesta ruskat kaivo verhot, vaatekaapista löytyy 5 marimekon paitaa; raitoja sekä palloja, työlaukku löytyy sekä sieltä marimekon penaalia etc. Nyt ostin iittalan tehtaanmyymälästä marimekon munakuppeja. Uskon myös, että tämä marimekko vaihe kertoo myös kasvamisesta. Ikää kun on tullut lisää haluaa ostaa kotimaista ja ostapäätöksillä ilmaista itseään. Sekä ostaa laatua, siis sellaisia tuotteita jonka tietää kestävän. Vaihoehtoina jos on h&m paita 15 € tai kestävämpi ja laadukkaampi 50€. Nykyään tulee ostettua melkein se laadukas 50€. En silti ole ollenkaan h&m vastainen, sieltä saa ihan ok tuotteita huokeasti.

Mihinköhän tämäkin sepustus taas johtaa. Irallisia ajatuksia nivottu yhteen. Oscar gaalan pitäisi yöllä tulla. Onhan jotakin katsottavaa, jos ei nukuta. Koitan kuitenkin tästä lähteä laskemaan lampaita.

Motivaatiota metsästämässä 22.2.2008

Niin kuin otsikkokin sanoo, motivaatio on hukassa ja pahasti. Olen nyt ollut sairaslomalla se 1,5 viikkoa ja viikko olisi vielä edessä. Tänä aikana minun piti aktiivisesti hakea töitä muualta. Olen siis kotona ollut lähes kaksi viikkoa, enkä ole saanut itsestäni edes sitä irti, että päivittäisin työhakemuksen ja cv:ni. Säälittävää sanon minä. Tämä motivaation puute näkyy kaikessa tekemisessäni. Olen entinen kilpaurheilija, jolla liikunta on ollut henki ja elämä yli puolet elämästäni. Nyt en saa itsestäni edes sen vertaa irti, että lähtisin kävelylle tai saatikka tv:n edessä crosstrenerillä 5min. “juoksisin”. Säälittävyys ulottuu kotitöihin jopa ihmissuhteisiin. Tällä hetkellä jaksan pitää yhteyttä ainoastaan läheisimpään ystävääni sekä äitiini. Nyt pitäisi jonkun potkia minua persuksille oikein kunnolla. Päiväni menevät nukkuessa, syödessä, tv:tä katsoessa ja lukiessa. Lisäksi lähes päivittäisit työstä tulevat yhteydenotot luonnollisesti stressaa. Jospa viikonloppuna saisin itsestäni sen verran irti, että nuo cv:t saisin ajantasalle. Se olisi jo jotain se.

Rupesin käsilaukustani kaivamaan pieniä paperilappusia. Minulle kun tulee nämä kirjoitus ideat päähän kesken päivän vaikka kassa jonossa. Sitten ajattelen, että kyllä minä siitä muistan kirjoittaa. Harvemmin näin käy. Illalla läppärin edessä mietin, että mitäköhän se taas olikaan. No eipä nämä muistilaput hirveästi auta. Tällä hetkellä vieressä on kassakuitti jonka takana lukee onnellisuus ja Pro. Oli varmaan jokin hieno pro ajatus (heh, heh) joka vain ei nyt tule syttyäkeen. Luulen, että se liittyy jotenkin siihen, että Aniksen sivuilla oli linkki erääseen blogiin (en muista osoitetta) jossa pohdittiin eroja ja sitä, että suremmeko menetettyä illusiota onnesta vai oikeasti sen onnen. Jotenkin tuohon suuntaan se meni.

Pitkien pohdintojen ja vatvomisien jälkeen tulin siihen tulokseen, että olin Pron kanssa oikeastaan lähes koko suhteen onneni kukkuloilla. Eikä tämä ole mitään luuloa vaan kylmätosiasia. Moni ystäväni tai kaverini jota näen harvemmin, sanoi tuolloin, että he eivät ole minua koskaan nähneet yhtäonnellisena kuin silloin. Naamani oli yhtä hymyä aamuin illoin. Vaikka Pro ei ollut lähelläkään minä koin kokonais valtaista onnea. Laitettakoon tähän jokin esimerkki. Olin sitä Pron ystävää auttamassa liiketoiminnassaan ja tehtäväni oli sellainen missä tarvittiin tarkuuta. Pro oli siis tuolla kertaa töissä ja auttelin tätä ystävää yhdessä Pron veljen kanssa. Olimme loppusuoralla sitä päivää, ja olimme tehneet 7 tuntia tauotta töitä. Minulla oli hirveä migreeni joka paheni minuutti minutilta. Työn päättyttyä migreenini oli jo niin kova, etten silmiä enää pystynyt liikuttelemaan. Mietin miten ihmeessä pystyn ajamaan sieltä kotiin. No Pro tuli paikalle siinä vaiheessa. Istuimme hetken siinä kahvipöydässä. Istuin Pro vieressä pää koko ajan hänen olkapäällään. Pron ystävä kysyi mikä minun on, johon Pro vastasi, että minulla on kova migreeni. Pron ystävä tähän kommentoimaan, että olen minä ihme nainen, että pääsärkee hirveästi, mutta silti nojailen Pron olkapäähän ja hymyilen. Sanoin siihen silloin, että miksi en hymyilisi, saanhan olla rakastamani miehen vieressä. No tuo oli silloin ja nyt on nyt. Toisaalta hymyilen edelleen valtavasti kun kirjoitan tätä tekstiä. Todistus siitä, että rakastan Prota edelleen valtavasti.

Sinkkuelämää siis olen viime päivinä katsellut. Yhdessä jaksossa oli bileet, jossa naiset toivat avec:na sellaisen miehen joille heillä ei ollut käyttöä. Ystävän, ex:n tai miehen joka ei vain napannut. Ajatuksella, että toisen “roska” voi olla toisen aarre. Mahtaisiko tälläisten bileiden järjestäminen suomessa toimia? No minun elämässä ei ainakaan, kun kaikki ovat niin varattuja ja perheellisiä. Ajatuksen tasolla kuitenkin idea kiehtoi. Se on kumma vaikka katsoin viidettä tai kuudetta kertaa sinkkuelämän päätös jaksoja itken niissä aina yhtä paljon ja yhtä vuolaasti. Mr. Bigissä on vain sitä jotain. Sukat pyörii jaloissa kun se sieltä autostaan nostelee niitä kulmakarvojaan. Ahhh…. Sinkkuelämää loppuu sanoihin, jotka nyt tänne kopion. Ajattelimisen aihetta herättää (meissä naisissa ainakin, Dolce!) Seuraaviin Carrien sanoihin päätän tältä päivältä:

“Jotkut tuovat sinulle, jotain uutta ja eksoottista, jotkut ovat vanhoja ja tuttuja. Jotkut sytyttävät paljon kysymyksiä, jotkut taas vievät ylättäviin paikkoihin tai kauas lähtöpisteestä ja toiset taas tuovat takaisin. Mutta jännitävin, haastavin ja upein suhde on suhde omaan itseensä. Jos löydät jonkun joka rakastaa rakastamaasi sinua… Noh sehän on satumaisen ihanaa” -Carrie, Sinkkuelämää-

Paskan päivän loppu… 5.2.2008

…Kirjaimmellisesti ja aaman. Kaikin puolin ollut taas  paskin päivä aikoihin. Luulin jopa, että Pro itkut olivat itketty sen viimeisen teksiviesti hässäkän tiimoilta. Mutta eipä tainnut ollaa. Pro tulee ja iskee kuin haudan takaa vielä eron jälkeenikin. (vähän niinkuin sallakareissa se eero:))

Pitää taas selitellä näitä asioita mutkan kautta, ettei totuus ja henkilöllisyyteni paljastuisi. Toisaalta jos joku tälläinen joka minun tuntee on näitä kirjoituksia käynyt lukemassa on hän minut yhdistänyt jo aikoja sitten. Työtä teen siis itsenäisesti, mutta minulla on laajaverkosta eri alojen ihmisiä mitä tapaan aina säännöllisesti. Eri alojen edustajia papeista - poliiseihin. Olin jo jonkin aika sitten kuvitellut, että en vähään aikaan tee näitä tämän alan töitä, jotka aloitin siis Lokakuun alusta. Pro minua aina kuljetti todella avoimesti eri paikoissa ja tilaisuuksissa. En siis ollut se kaapissa pidetty kakkonen vaan julkisesti näytelty “ykkönen”. Tapasin tuossa alkukesästä Pron parhaankaverin veljen vaimoineen. Siinä hetken juteltua ja Pron otettua asia esille selvisi, että tämän Pron kaverin veljen vaimo(kauhea litanja) on ollut minun kolleegani aikoinaan. Syynä tämän vaimon kanssa pölistiin pitkät pätkät vanhoista työkavereista etc. Jossain vaiheessa tämä vaimo kysyi, että kauanko olemme olleet Pron kanssa yhdessä. Vastattuani hänelle, sain vastauksen, ai, että niin kauan. Mikä silloin ihmetytti minua, mutta mille sitten lopulta kohautin olkia. Siis tällöin en vielä tiennyt halaistua sanaa Pron sivilisäädystä tai vastaavasta. No tämä vaimo on ilmeisesti juoruilevaa sorttia…

Näin siis mutkan kautta tähän päivään. Olin siis eräässä tapaamisessa erään alan edustajien kanssa. Sanottakoon, että tämän alan parista löytyy niin moralisteja kuin nenän nyrpistäjiä. Nämä olivat siis sen alan edustajia, joiden kanssa minun ei pitänyt vähään aikaan tehdä töitä. Joiden kirjavaan joukkoon kullui myös tuo kaverin veljen vaimo. Tämä vaimo tosin ei ollut paikalla. Sain erään keskustelun päätteeksi kommentin (jota en kirjoita tähän). Kommentissa minun kuitenkin annettiin melkosuorasti ymmärtää miten moraaliton ihminen olen. Johon tämä samainen ihminen joka asiaa kommentoi totesi, että mikäs se sinut sivilisäätysi olikaan? Johon tyynen rauhallisesti vastasin, että olen sinkku eikä ole mitään parisuhdetta joten vähän paha sanoa mitään…

Tämä koko vyyhti on siis lähtenyt tilanteesta, jossa minun on kuviteltu tietävän Pron elämäntilanne. Ja jonka minä muka olisin sulattanut noin vain olonkohautuksella. Sitten tämä juoruileva vaimo on tällä olettamuksella mennyt juoruilemaan kuinka moraaliton olen. Pro on syksyllä tälle vaimolle vielä maininnut uuden työpaikkani. Joten soppa on valmis. Olen tänään siis ollut niin vihainen Prolle ja hänen käytökselleen. Voisi pitää se kaveri turpansa kiinni ja olla sotkematta enempää minun elämääni. Hän on jo ihan tarpeeksi tehnyt ja sitä vaikuttanut. Toivottavasti joku sai jotain selkoa tästä avautumisesta.

Itkiessä mennyt tämä päivä. Onneksi flunssaa edelleen pukkaa eikä tule läpi, joten pystyi aina selittelemään niiskutuksen sun muut tulevalla flunssalla. Luulen kyllä, että eräs ihmienen näki lävitseni. Kesämiehestä ei ole kuulunut pihaustakaan. Voi olla, että tilanteeseen vaikutti se, että vaihdoimme nimimerkkejä eräällä sivustolla missä on valokuvia. No jos ei minun ulkonäkö mielyttänyt niin tuli kyllä kaverinkin ulkonäkö aika yllätyksenä. Sanottakoon, ettei kyllä ole yhtään minun tyyppiseni kaveri. Ei tiedä mitä hiivattia sitä on liikkunut päässä siinä kohtaa, kun olen sanonut/jos siis olen sanonut. Taidan kyllä tietää, että päässä on pyörinyt Pro.

Enemmän se kaveri siinä menettää ja enkä olisi edes valmis mihinkään suhteeseen. Tämän asian tiimoilta vähän ahdistusta tuottaa deittinetti tuttavuudet jotka aktiivisesti kirjoittavat, mutta joille vastaaminen minulla on työn ja tuskan takana. Tiedä häntä piristystä ne tuovat kuitenkin päivään, eikä minun tarvitse tehdä yhtään mitään mihin en ole valmis. Voin piiloutua deittimiehiltä tänne oman tietokoneen taakse jos tarvis on…

Ehkä on toivoa 29.1.2008

Täällä päässä on tämä päivä milloin naurettu milloin itketty. Ikävä aalto on taas aika voimakas. Mä kun jo niin kuvittelin, että tästä parkumisvaiheesta olisi päästy ohi. Ajattelin, että olen jo sillä toisella puolella miltä ei palua vanhaan enää ole. Noh olin ilmeisesti väärässä. Pro on mielessä koko ajan ja Pro onkin tullut keskusteluihin salavihkaa. Asiaan vaikuttaa varmaankin se antamani haastattelu. Olen miettinyt ja pohtinut ja vatvonut kaikkea mitä olen sanonut. Lisäksi mielessä pyörii se, että mihin muotoon sanomisiani käännellään ja väännellään. Voihan olla, että kaikki positiiviset kommentit mun ja Pron suhteesta otetaan vaan pois. Ja mitä sitten kun Pro saa käsiinsä/kuulee/katsoo sitä haastattelua. Se saa aivan väärän käsityksen siitä mitä minä olen asioista ajatellut etc. Huvittaa jotenkin itesään kun suurin huolenaihe on, että mitä Pro ajattelee. Vieläkin siis yritän tehdä asiat Prolle helpoksi. Tässä elämän vaiheessa ei pitäisi paskaakaan välittää mitä mieltä Pro on yhtään mistään. Enemminkin pitäisi miettiä millaista palautetta työehteisöstä tulee. Tai kyllä mä se osittain tiedänkin jo.

Nää fiilikset pomppivat laidasta laitaan. Välillä on sellainen olo, että jos tulisi nyt vastaan niin ei enää paljon hetkauttaisi. Taas toisaalta itken ja parun perään sekä tunnen valtavaa kaipausta. Viime aikoina muuttunut vain kaipauksen tunteeksi. Tai mitä vain, kyllä siinä kaipauksessakin on ihan riittämiin tekemistä. Näitten fiilisten ristiriitaisuudet johtuvat pitkältikkin siitä, että en Prota ole livenä kertaakaan nähnyt. Mikä onkin ihan hyvä oma toipumisen kannalta. Voi vain olla, että fiilikset olisivat toista luokkaa sen jälkeen kun oltaisiin nähty. Näin Prosta unen. Tässä unessa törmättiin ravintolassa ja mä iloisesti vaan nyökkäsin moit ja jatkoin tanssimista. Eikä se Pron näkeminen tuntunut missään. Ihan kun olisi jonkun vanhan hyvän tutun nähnyt. Ehkä siis mullakin on vielä toivoa!!!

Nyt taas pakko lopettaa tämä kirjoittelu. Mua on viimeiset viisi päivää kiusannut armoton päänsärky ja se vain pahenee näin iltaa kohden. Yläselkä jumitus ilmeisesti mennyt niskaa pitkin ylös päin. Kai tässä on lääkäriin mentävä jos tämä kipuilu ei lopu. Mutta nyt siis hyvät yöt!